Skeittaamisen historia - mistä kaikki sai alkunsa?

Skeittaus on monelle tärkeä harrastus, ellei jopa suurimmalle osalle sen harrastajista elämäntapa. Skeittaavat tietävät, että päivät pyörivät vahvasti sen ympärillä ja skeittiparkeilta löytyy samanmielisiä tyyppejä. Skeittaus on ollut osa katukuvaa suhteellisen kauan, mutta ei kuitenkaan edes sataa vuotta. Mistä tämä ihmisten rakastama ja ihannoima laji sitten sai alkunsa? Lue eteenpäin, niin kerromme sinulle.



skeittaaja

Kaikki alkaa Kaliforniasta

Ennen kuin skeittaus saapui Suomeen, sai se sai alkunsa hiekkarantojen ja palmujen keskellä Yhdysvaltojen Kaliforniassa noin 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Normaalisti aaltojen harjoilla nähtävät surffaajat siirtyivät “surffaamaan kaduille”, kun aallot eivät mahdollistaneet surffaamista vedessä. Skeittaus siis syntyi aaltojen puutteen tilalle ja skeittausta kirjaimellisesti kutsuttiin englanniksi termillä “sidewalk surfing”. Surffaus itsessään oli hyvin suosittua Kaliforniassa jo tuolloin, joten skeittaus korvikkeena huonoille aaltopäiville oli korvaamaton keksintö! Samoihin aikoihin myös Havaijilla tapahtui sama ilmiö.
Skeittilaudat olivat kuitenkin kaukana tämän päiväisestä versiostaan - laudat olivat lyhyempiä surffilautoja ja renkaat olivat tuolloin metallista tehtyjä eikä laakereita ollut olemassa ollenkaan. Skeittaaminen tuolloin oli siis hyvinkin paljon vaativampaa kuin se nykyään on.
Sodan jälkeisenä aikana Yhdysvaltojen talous alkoi ottaa parempaa suuntaa ja ihmisillä oli varaa käyttää rahaa muuhunkin kuin pakollisiin asioihin. Leluteollisuus oli yksi tästä hyötyvistä teollisuuksista ja Roller Derby -merkki keksikin lähteä matkaan kehittämään heidän ensimmäistä skeittilautaansa. Skeittilaudat olivat nyt hieman helpompia käsitellä, joten myös skeittaajat pystyivät kehittämään uusia temppuja ja liikkeitä.



1960-luvulla laji kasvaa räjähdysmäisesti


Taloudellinen kehitys johti siihen, että skeittilautoja ei enää nähty leluina, vaan urheiluvälineinä. Muun muassa surffikaupat nimeltään Val-Surf ja Patterson Forbes valmistivat ja myivät omia skeittilautojaan. Vuonna 1966 maailmankuulu Vans sai alkunsa, kun he alkoivat valmistaa skeittaamiseen tarkoitettuja kenkiään. Lisäksi myös Etnies, DC Shoes ja esimerkiksi Converse saivat alkunsa ja alkoivat valmistaa skeittaamiseen tarkoitettuja varusteita. 
Ensimmäiset skeittikisat järjestettiin Kaliforniassa vuonna 1963 ja skeittaajien sponsorikulttuuri alkoi ottaa tulta alleen. Ihka ensimmäiseksi skeittiparkiksi tituleerattu Surf City taas avattiin vuonna 1965 Yhdysvaltoihin Tucsoniin Arizonan osavaltioon. Surf Cityn rampit olivat lujasta betonista tehtyjä, eivätkä siis materiaaliltaan niitä kaikkein anteeksiantavimpia, jos sattui kaatumaan ja ottamaan hieman osumaa. Vuodesta 1965 eteenpäin skeittiparkkeja nousi yhä enemmän ja enemmän lajin suosion kasvaessa räjähdysmäisesti. Skeittiparkit ovatkin kehittyneet vuosien aikana huimasti ja meininki niissä ei ehkä ole niin villiä, kuin se vielä 60- ja 70-luvulla oli.

Jokaiselle lajille on säännöt pokerin säännöistä jalkapalloon, voimisteluon, jääkiekkoon ja luisteluun. Lisäksi skeittiparkeissa vallitsee muutamia hiljaisia sääntöjä, jotka kanssaskeittaajien oletetaan tietävän. Vuosikymmenen lopulla myös lautojen muoto kehittyi Larry Stevensonin keksiessä kicktailin. Se mahdollisti yhä enemmän mahdollisuuksia mitä itse skeittaamiseen tulee.

skeittaus

1970-luvulla skeittaus matkaa Saksaan


1970-luvun alkupuolella vuonna 1972 uretaanirenkaat keksittiin ja skeittaus sai kehityksessään käänteen, josta ei ollut paluuta. Uretaanirenkaiden keksijä Frank Nasworthy perusti yrityksensä Cadillac Wheels, joka mahdollisti skeittaajille pehmeämpää, nopeampaa ja mukavampaa kyytiä. 70-luvun keskivaiheella skeittaus levittyi Saksaan amerikkalaisten sotilaiden mukana ja Münchenistä tuli skeittaajiien mekka. Skeittiparkkeja nousi sinne tänne, skeittausaiheisia lehtiä ilmestyi ja kisoja järjestettiin. 1978 tapahtui jotain ilmiömäistä skeittihistoriassa, kun Alan Gelfand keksi skeittauksen kuuluisimman tempun Ollien. Ollien keksiminen mullisti koko skeittimaailman ja näin katuskeittaus sai syntynsä. 


1980-luvulla kuuluisa katuskeittaus lehti syntyy


Kun skeittaaminen siirtyi yhä enemmän ja enemmän kaduille, alkoi se tyylillisesti muuttua ja tulla entistäkin suositummaksi. Kuuluisa “Thrasher Magazine” perustettiin vuonna 1981 ja tieto uusimmista tempuista ja skeittiuutisista välittyi ihmisille yhä nopeammin. Myös skeittauksen videointi alkoi teknologian myötä yleistyä ja on yhä tänäkin päivänä tärkeä osa skeittikulttuuria.



Skeittaus on varmistanut paikkansa


1990-luvulla laji vain vahvisti olemassaoloaan. Erilaisten kisojen määrä vain lisääntyi lisääntymistään ja kisoja näytettiin jopa TV:stä. Muun muassa maailmankuulua extreme-lajeihin keskittyvää kisaa X Games:iä alettiin järjestää ja televisioida - skeittaus oli tietysti yksi sen edustamista lajeista. Lisäksi muu digitalisaatio vaikutti skeittauksen helpompaan leviämiseen ympäri maailman. Kiitos lehtien, internetin, erilaisten tapahtumien ja skeittauksen harrastajien, laji oli tullut jäädäkseen. Kenen tahansa oli helppo hankkia varusteita skeittaamiseen, sillä niitä myyviä liikkeitä alkoi olla lähes jokaisessa kaupungissa ja vähintään jokaisessa maassa.
Vuonna 2010 perustettu tapahtuma Street League Skateboarding on kansainvälinen kilpailu, jossa pro-tason skeittaajat, kuten Nyjah Houston, Shane O’Neill, Paul Rodriguez ja esimerkiksi Torey Pudwill kisaavat keskenään. Kisoista voitettava palkinto on skeittikisoista suurin mahdollinen saatava palkinto. Vuonna 2016 skeittauksessa tuli myös osa Olympialaisia, mikä oli suuri kunnia ja iso edistysaskel lajille.