Mad Flow Tattoo

(0.0 / 1 arvostelua)

Satakunnantie 17, 20300 Turku

"Uusi valoisa ja viihtyisä tatska studio"

Mainos

Huono peitetatuointien kanssa

16.8.2022 Jonna Jokunen
Turku
Teininä tein itselleni noin 6-7cm pitkän tribaali tatuoinnin nilkkaan ihan omin pikku kätösini. Siinä kun se oli jököttänyt melkein 20vuotta ajattelin että olisi ehkä aika peittää se hieman ajankohtaisemmaksi. Googlailin missä Turussa on hyvä tatuoija ja päädyin Mad Flow:n liikkeeseen mukanani kuva jonka tyylistä haluaisin. Tatuoija kopioi kuvan ja iski sen sellaisenaan tribaalin päälle. Kuva oli ensinnäkin liian pieni enkä ollut kuvitellut että tatuoija kopioi sen suoriltaan. Annoin lähinnä vapaat kädet koska luotin että silloin hän on luovimmillaan ja saa mahdollisimman parhaan tuloksen aikaiseksi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kun se mukanani ollut kukka kuvan prkl oli jalassani niin tuntui että taruoitsija itse tajusi vasta tässä vaiheessa että kukka onkin liian pieni kooltaan peittämään entistä kuvaani joten hän alkoi vapaalla kädellä töhertämään punaista ihme ympyrää kukan ympärille. Epätoivoinen yritys ilmeisesti peittää oma mokansa. 7cm teinin tekemä tribali Kuva joka oli alunperin jalassani oli jopa parempi kuin tämä nykyinen 30cm paksuilla viivoilla ja muutenkin ihan kännisen tekemän näköinen väkerrys. Eivät siis tässä liikkeessä osaa ainakaan peitekuvia tehdä eikä myöskään käyttää omaa luovuutta.

Onko sinulla kokemuksia kohteesta Mad Flow Tattoo?

Arvostelusi auttaa muita kuluttajia tekemään viisaampia valintoja ja antaa samalla arvokasta palautetta palveluntarjoajalle.

Vanhat arvostelut eivät ole enää mukana tähtiarvosanassa tai nykyisessä arvostelumäärässä. Ne näytetään vain historiatietona.

Jätä kysymys kohteesta Mad Flow Tattoo

Jäikö jokin asia yrityksestä tai palvelusta epäselväksi, eikä vastausta löytynyt sen verkkosivuilta? Jätä kysymyksesi tähän. Muut kävijät voivat vastata, ja myös Puskaradion ylläpito auttaa selvittämään asiaa.

Lähetämme sinulle sähköpostin, jossa on vahvistuslinkki. Klikkaa linkkiä ja vahvista, että haluat ilmoitukset uusista vastauksista. Tämän jälkeen saat sähköpostinviestin aina kun joku on vastannut kysymykseesi. Jokaisen viestin lopussa on linkki, josta voit peruttaa ilmoitukset. Sähköpostiosoitteesi ei näy muille eikä sitä käytetä muuhun tarkoitukseen.

Kysymykset ja vastaukset

Kohteesta ei ole vielä kysymyksiä. Jätä ensimmäinen kysymys!