Raven Tattoo arvostelun kommentointi

1.1.2014
Enemmän kuin tyytyväinen


Kavereiden suosituksien perusteella varasin ajan Leolle. Annoin Leolle aiheen, mutta muuten vapaat kädet, ja kyllä kannatti. Ei olisi omaan päähän tullut mitään noin siistiä, ei lähellekään. Suunnittelukäynnillä katselin, kun Leo hahmotteli "sketsiä" paperille ja olin jo silloin vakuuttunut, että kyseessä on taiteilija.Juteltiin tovi ja Leo kertoi opiskelleensa taidetta/piirrustusta ja työskennelleensä nuorempana myös animaatioelokuvien parissa. Monipuolinen taidealan tuntemus ja ammattitaito näkyy hänen töissään.

Pari päivää ennen joulua koitti h-hetki ja päästiin aloittamaan back piece. Tuskasta huolimatta viihdyin hyvin ja tunsin oloni tervetulleeksi. Leo keskittyi työhönsä, mutta jutusteli välillä mukavia ja piti huolen että voin hyvin. Kun alkoi heikottaa, Leon vaimo(toinen työntekijä) tarjoili suklaata ja Jaffaa :)

Ekstrapisteitä hyvästä musiikkimausta ja sisustuksesta, johon on selkeästi panostettu, eikä vain lätkitty "jotain" seinille kuten monissa muissa tatskapaikoissa.

Jos paikan henki ja Leon työskentely pitäisi tiivistää yhteen sanaan, olisi se "ammattitaito". Silti ilmapiiri on sopivan letkeä, lämmin ja ystävällinen. Turha hälinä on minimoitu, eli ovesta ei ravaa 15 teiniä kesken kaiken, vaan homma toimii ajanvarauksella. Ensin varataan aika suunnitteluun, sitten luonnoksen katsomista varten ja lopuksi itse tatuointiaika. Erittäin toimiva systeemi, itselläni oli koko ajan sellainen olo, että tatuoija keskittyy vain minuun ja olen tärkeä ja arvostettu asiakkaana.

Kuukauden päästä jatketaan ;)



4 / 4 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Raven Tattoo arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu