Hobby Hall arvostelun kommentointi

26.4.2020
Vanhan Hobby Hallin irvikuva?


Minun 10 kuukautta sitten peruuntunut kauppatapahtuma ei olisi yksinään ongelma. Mutta koska tuote on edelleen myynnissä, niin haluan kirjoittaa tänne viestiä varoitukseksi.

Tilasin kesäkuussa 2019 kyseisestä nettikaupasta Miele STB305-3 turbosuulakkeen imuriin, koska hinta oli hyvä. Toimitusajaksi ilmoitettiin NOIN VIIKKO ja maksoin tilauksen välittömästi maksupalvelun kautta. Kuitenkin sain sähköpostitse 6 VRK KULUTTUA ilmoituksen "Valitettavasti tilaamasi tuote on loppunut valikoimista", jonka jälkeen pyysin rahat välittömästi takaisin. Maksu palautettiin melko pian kokonaisuudessaan. Mutta jälkeenpäin havaitsin tuotteen olevan edelleen myynnissä verkkosivuilla SAMALLA HINNALLA JA TOIMITUSAJALLA. Asia ei jäänyt kuitenkaan vaivaamaan silloin ja unohtui.

Nyt asia muistui uudelleen, kun kuulin ongelmista saman myyjän kanssa toisella henkilöllä. ONGELMANA on ettei minulle tapahtunut näyttäisi olevan ihan vahinko. Tuote on edelleen lähes vuoden kuluttua myynnissä samalla toimitusajalla ja hintaa on nostettu 69,90->79,90 eli kympillä.

Ennen ko. myyjällä oli myymälöitäkin Suomessa ja verkkokauppakin toimi hyvin. Viime vuosina tapahtuneet muutokset omistussuhteissa löytyvät kyllä netistä.


5 / 7 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Hobby Hall arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu