Turku Tattoo Parlour arvostelun kommentointi

23.1.2020
Anteeksi, söinkö evääsi?


Pahoitteluni romaanista. Haluan kertoa kokemuksestani. Kävin kyseisessä liikkeessä asioimassa. Aikaa varaessani kerroin, että haluan tämän kuvan rinnuksille näillä muutoksilla ja vesivärikuvana, kaikki oli ok ja luvattiin, että tämä onnistuisi. Noh kun aikani oli koittanut mennä tatuoitavaksi oli minua vastassa väärä kuva. Artisti suuttui kun sanoin, että tuo ei ole minun, joten hän joutui piirtämään uudestaan (ei ollut minun vikani, että olit tehnyt väärän kuvan ylpeänä). Nyt oli oikea kuva piirretty, mutta ei niitä muutoksia, joita pyysin ja taas artisti suuttui kun en hyväksynyt piirrosta (olin kirjoittanut haluamaani kuvaan mitä muutoksia kaipaan ja havainnollistanutkin hieman). Tähän kaikkeen meni 3h ja tottakai minä jouduin maksamaan näistä tunneista ylimääräistä typerän kommunikaatiovirheen takia. Viimein oli kuva piirretty oiken ja hyväksyin sen, mutta sitten tulikin ongelmia siirtokuvan kanssa. Hän joutui kolme kertaa laittamaan siirto kuvaa uudelleen kun ei ollut huomannut kysyä, että kuinka minä sen kuvan haluan (tädillä rupesi selvästi käyrä nousemaan niin korkealle, että halusi minusta mahdollisimman nopeasti eroon). Kysyin siinä samalla sitten heidän väreistään ja valikoimistaan (en ollut saanut puhuttua hänelle mitään tätä hetkeä ennen, kun oli viettänyt viimeiset 3h piirtämässä takahuoneessa). Täti raivostui silmin nähden ja tiuskaisi. Anteeksi, söinkö minä (asiakas) evääsi? En nähnyt lopullista tatuoitavaa siirtokuvaa ennen kuin kävin lavetille makaamaan ja silloin olikin jo liian myöhäistä. Ensimmäinen neulan veto ja tunsin, että nyt ei mene oikein. Kysyin "Ethän sinä nyt vain tee ääriviivoja, koska minulle luvattiin vesivärikuva?" Ja voi.... lopputulos onkin nyt sitten new school, tyyli josta en henk.koh. pidä. Ja hoito-ohje oli kyseenalainen (täti varmaan ajatteli, että kun pihalla on +15C niin läski hikoilee kuin pisetetty sika, joten heti kun pääsee kotiin niin pitää mennä suihkuun. Kiitos nahka tippui ja värit siinä mukana), mutta enhän minä nuori sinisilmäinen sitä silloin tiennyt. Olisin voinut mennä korjauttamaan tatuoinnin, mutta en uskalla, koska syy olisi ollut kuitenkin minun. Ai niin se väärän tyylinen tatuointi rinnoillani ON VÄÄRIN PÄIN!!!


0 / 2 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Turku Tattoo Parlour arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu