Telia Inmics-Nebula arvostelun kommentointi

10.2.2016
Kierrä Nebula mahdollisimman kaukaa!


Asiakkaani Nebulan palvelimella olevien kotisivujen päivityksen login-url lakkasi ykskaks toimimasta. Ongelman hoitaminen ei edennyt päiväkausiin mihinkään, huolimatta dedispäivän neljän tunnin tauottoman hiillostamisen. Joka kerta tukeen soittaessa asia "hoidettiin", ja mitään ei tapahtunut. Tuessa oli kuulemma "ruuhkaa", vaikka olin päivän ensimmäinen asiakas (!).

Asiakkaani valtuutusta penättiin useaan kertaan senkin jälkeen, kun valtuutus oli heille ilmoitettu jo kahteen kertaan ja pyydetty soittamaan välittömästi, jos asiassa oli jotain epäselvää.

Päivitysdedis oli ja meni. Edes tuntityötilaus ei saanut vipinää putiikin niveliin.

Kun vaadimme pääsyä tietokantaan ongelman selvittämiseksi, se evättiin ja tyrkytettiin heidän omaa "palveluaan" 128 euron tuntihinnalla.

Lopulta kyse oli minuutin operaatiosta, tosin nörtillä meni reilu tunti aikaa koodin haravoimiseen. Kyseinen nörtti jopa SOITTI minulle suoraan, sekä ennen selvittelynsä aloittamista että ongelman ratkaistuaan. Olin niin hämmästynyt päiväkausien taistelun jälkeen, että olin lentää selälleni.

Asiakaspalvelussa käytetään yrityksen omaa kieltä kaiken maailman "tiketteineen", joka ei sano ulkopuoliselle mitään, ainoastaan hämmentää.

Olen tämän tuoksinan jäljiltä täysin uupunut. Asiakkaani on aivan raivona ja haluaa Nebulasta eroon niin pian kuin suinkin mahdollista.


8 / 8 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Telia Inmics-Nebula arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu