Gigantti arvostelun kommentointi

13.8.2015
Törkeää vedätystä Gigantti


Koetin ostaa Gigantista puhelinta. No, sopiva malli löytyikin hyllystä hieman halvemmalla kuin muilta. Eipä siinä, myyjä naputteli konetta ja tokaisi "on nyt päässyt loppumaan, mutta parin päivän päästä tulee kyllä". Katselin vielä toista sopivaa mallia, mutta sitäkään ei ollut myymälässä. Ja pahoillaan oli taas myyjä.

Palasin muutaman päivän päästä hakemaan puhelinta liikkeestä ja tarkistin lähtiestä firman sivuilta, että heillä on ko. puhelinta liikkeessä. Kuopion liike olikin ainut toimipiste, missä kyseistä mallia verkkosivujen mukaan olisi, vaikka kyseistä puhelinta mainostettiin lehdessä laajasta "viikon tuotteena". Ajoin taas liikkeelle ja kerroin samalle myyjälle tulleeni hakemaan sitä puhelinta, jota aiemmin ei ollut. Myyjä naputteli konettaan ja tokaisi, "juuri taisi mennä viimeinen, kelpaisiko joku toinen malli?".

Ei kelvannut, sillä kyseessä oli ihan klassinen sisäänheittovedätys, tällä kertaa olemattomalla tuotteella. Eli ostetaan pieni erä tuotetta, mainostetaan sitä laajasti ja kun tavara on loppu, koetetaan kaupata jotain muuta. Ei kai tämä ole laitonta, mutta ei tällaista pidä hyväksyä.


4 / 4 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Gigantti arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu