Eurokangas arvostelun kommentointi

24.5.2015
Kallis ja hankala


Eurokankaan tulo lähettyville ilahdutti: toivoin saavani erilaisia hauskoja kankaita ompeluihini edullisesti, hauskoja vinkkejä töihin ja iloa mieleen.

Nyt kauppa on ollut lähettyvillä pari vuotta. Muutama ostos. Kankaat, mistä pitäisin ja mitä riittäisi liikkeessäkin, ovat kalliita. Niin kalliita, että metrikaupalla ostettuna ei mielestäni ole mitään järkeä sellaisia hankkia. Yhtä kivannäköisiä ja samaa laatua olevia saa monista liikkeistä, myös esim. Finlaysonilta ja tarjouksista edullisemmin.

Verhovalikoimalta olisin odottanut jotain erityistä, laatua ja hauskoja yksityiskohtia niihin hintoihin. Ei mikään mielestäni tyylikäs ja uusinta uutta- kauppa. Tosin en ihan sellaista usein etsikään.

Jäännöspaloja saa edullisesti. Niistä ei kuitenkaan kovin montaa omaa ompelutyötä ole kehittynyt, materiaali ei riitä. En tosin ole odottanutkaan.

Parisen vuotta olen useimmiten liikkeessä nähnyt kyltin "ilmainen verho-ompelu". Olen haksahtanut siihen vain kerran. Verhojeni ompelu ei ollut silti ilmainen. Niihin lisättiin 3 €/ lankaan, 2,15 € ompelunauhaan (tosin valinnainen mutta olisin luullut kuuluvan kauppaan, sillä ei mikään erikoinen) ja kahden sivun ompelusta 6,90€. Ainoastaan kahden lyhyemmän kaistaleen ompelutyö olikin ilmaista. Tilasin kuun lopussa, toimitus ilman tekstiviestejä tuotteen saapumisesta, ei saatavilla siis ilmoituksia, 22 pv myöhemmin. Eräs myyjistä kertoi, että ilmainen ompelu ei koskaan ole täysin ilmainen, sillä aina on ommeltava myös sivut.

Muutamana kertana olen asioinut ystävällisten myyjien kanssa, saanut hyviä vinkkejäkin. Pari kertaa olen kysynyt esim. farkkutakkiin vinkkejä ja saanut aika kovasanaista palautetta, mitä en odottaisi. En olekaan ompelija vaan maallikko, joka ompelee koulussa aikoinaan saamallaan opilla ja tiedän, etten tiedä enkä osaa kuten kenties nämä ompelijakoulutuksen saaneet myyjät. Silti tuntui pahalta saada arvostelua, kun etsin vain vinkkejä työhöni.




4 / 4 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Eurokangas arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu