Zooplus arvostelun kommentointi

20.4.2015
Vaihtelevaa...


Useimmiten olen saanut hyvää palvelua kyseenomaiselta yritykseltä, mutta poikkeustilanteet ovat ongelmallisia.

Tähän mennessä kaikki tavarat ovat tulleet ehjinä. Isäni sai myös kerran vahingossa ylimääräisen tuotteen. Kuljetukset ovat kuitenkin ongelmallisia, sillä kotiinkuljetus tapahtuu pääkaupunkiseudulla 9 aikaan aamulla. En siis isoja ostoksia lähtisi autottomana tilaamaan.

Suurin ongelma kuitenkin nyt ollut ruokien kanssa. Sama märkämuona laatu jota on jo aiemmin tilattu on jotenkin viallista. Kissa ei nälkäisenä voi edes syödä herkkuraksuja jotka ovat tämän ruoan päälle laitettu. Jopa kaupan paskamuonat menevät herkkunaksujen kera! Ongelmana on siis nyt että, koska säästöpakkauksesta on muutama yksittäinen käytetty (yritetty tarjota kissalle ja päätynyt roskiin) ei tuotetta voi palauttaa. Eikö yrityksellä ole minkäänlaista vastuuta tuotteen kunnosta? Ei ihmisillekkään voi pilalle mennyttä ruokaa syöttää.

Yritys vastasi siis että harmi vain ettei syönyt, ei voi palauttaa. Jäi sellainen olo ettei viestiä ole luettu ja sisäistetty. Olin maininnut että kissa on aiemmin rakastanut kyseistä ruokaa.

Olen kyseisestä hyvin harmissani, sillä kuvittelin että tästä löytyi lempiruoka kissalle. Tästä ruoasta aiempi erä oli nimittäin ollut hyvää. Täytyy joko alkaa tilaamaan säästöpakkaus ja yksittäis pakkaus samaa tuotantoerää kerralla että voi testata onko tämä erä hyvää ja palautus mahdollisuus säästöpakkaukselle ei mene. 24 kappaleen säästöpakkaukselle nimittäin tulee hintaa aika paljon opiskelijan kukkaroa ajatellen.

Onneksi viimeksi tilatuista edes toinen maku, jota myös tilasin 24 kappaletta, oli kelvollista.


2 / 2 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.


Tanja Hautaviita
22.4.2015 22:29
  (IP-lokaatio: Turku, Finland)
Hyvin kankeata oli asiakaspalvelun kanssa taistella, mutta lopulta pyysivät kuvan ja totesivat että on pillalla. Koostumuksessa oli hieman häikkää, minkä huomasi vasta kun asetti kuvan tuoreen tuotteen viereen.

Jos jollakulla on samaa ongelmaa niin kannattaa jo ensimmäiseen viestiin asiakaspalvelulle laittaa kuvat tuotteen eränumerosta ja päivämäärästä sekä sisällöstä. (1 MB kuvat halusivat nettiin ja niihin linkki)
Sivut: 1 

Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Zooplus arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu