| Kategoriat / Verkkokaupat / Koti ja sisustus | |
Tretti Oy |
|
Keskiarvo:
(1.4): Arvosteluja: 21 |
|
| "Ruotsalainen CDON Groupiin kuuluva pääosin kodinkoneita myyvä verkkokauppa. Ei noutopistettä Suomessa, mutta sivusto ja asiakaspalvelu on suomen kielellä." |
|
11.5.2013 Eri tuote kuin netissä |
| Arvostelija: Jenni, Helsinki |
| Tilaus- ja toimitusprosessi sujui ok, mutta saamani tuote oli vanhempi versio tilaamastani tuotteesta. Nettisivuilla oli kuitenkin kuva uusimmasta versiosta ja tilausvahvistuksessani lukee niin ikään uusin malli. Lisäksi tuote näytti pakkauksesta päätellen kiertäneen jo useammalla asiakkaalla. Palautukseen meni saman tien! |
8.5.2013 Rahojen palauttaminen todella takkuisaa |
| Arvostelija: Entinen Asiakas, Suomi |
| Tilasimme Tretti.fi:stä jääkaapin, koska kivijalkakaupoista hinta olisi ollut satoja euroja kalliimpi ja kotiinkuljetus olisi pitänyt hoitaa itse. Positiivista oli se, että tuote tuli nopeasti ja luvatunlaisena. Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun halusimme palauttaa jääkaapin. Sivustolla ei ole selkeää ohjetta palautuksen hoitamiseksi. Asiakaspalvelusta saimme ohjeet ja jääkaappi noudettiin meiltä pois. Toimimme kaikessa saamiemme ohjeiden mukaan. Rahojen takaisin saamiseen kului kaksi kuukautta siitä, kun kaappi haettiin meiltä pois. Ja sittenkin vasta, kun olin ottanut yhteyttä muuallekin kuin vain asiakaspalvelijaan. Tretti.fi pilasi valitettavasti kuvansa silmissäni totaalisesti. |
21.2.2013 Luokatonta toimintaa |
| Arvostelija: Miika, Tampere |
| Tretistä on pari kokemusta murobbs:n foorumilla. http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/810564-tretti-fi.html Ongelmia on tuon yrityksen kanssa. Saas nährä miten helposti saa nyt tilauksesta rahat takaisin. Jos olisin tiennyt tämän paikan toimivan näin hienosti, niin olisin ostanut saman laitteen vaikka kaksi kertaa kalliimmalla ilman odottelua. Heillä näkyy sivuillaan, että tuotetta on varastossa, mutta sen toimittaminen reilussa 1kk on näemmä kova haaste. Heiltä päin ei pidetä aluksi mitään yhteyttä. Sen jälkeen yhteyttä pidetään, mutta asiakaspalvelusta väitetään, että tavara on toimitettu, mutta saamani seurantakoodi näyttää ettei posti ole edes vastaanottanut pakettia. Paketti on ainoastaan ennakkorekisteröity kolme päivää sitten. Näin huonoa toimintaa en ole tähän mennessä vielä tavannut. Tretti on osa CDON Grouppia. |
21.1.2013 tretti.fi toimii hyvin. |
| Arvostelija: Pesu-pete, Turku |
| Ostimme kuivausrummun tammikuussa 2013. Muuten toimi täydellisesti, mut laskulla-tilaus ei onnistunut millään siis tilasin luottokortilla. Hinta (sekä laitteen, että toimituksen) oli edullinen, toimitus nopea eli 5 päivää. Toimituksen seuranta web- sivulta näytti hyvin toimituksen tilan. Laite juuri mikä pitikin ja nyt käytössä. |
14.1.2013 Hyvä kauppa |
| Arvostelija: Repe, Vantaa |
| Hienoa toimintaa. Sain takuuna uuden laitteen muutamassa päivässä, eikä vanhaa laitetta tarvinnut edes takaisin lähettää. Edullinen kauppa ja ystävällinen palvelu. |
8.10.2012 Pesukone |
| Arvostelija: Sdrr3, Espoo |
| Asiakaspalveluun ei ole tarvinnut olla yhteydessä, mutta tilaus toimi kyllä moitteetta, torstaina 4.10 tilasin pesukoneen ja pe 5.10 tuli jo Itellanseurantakoodi nyt 8.10 on jo vantaan logistiikkakeskuksessa. Postitus sairaan nopeeta siis nyt enää itellasta kiinni. moni täällä näytti valitelleen toimitusta ja seurantaa, mutta ne valitukset menee mun mielestä itellan suuntaan jos seuranta ei ole ajantasalla tms.. |
5.9.2012 Harmillisia ongelmia tiedonkulussa |
| Arvostelija: Riso, Vantaa |
| Tilasin mehulingon ja maksoin sen verkkopankissa.En ollut saanut trettiltä sähköpostia, josta olisin voinut seurata tuotteen toimitustilaa. Kaksi viikkoa odoteltuani laitoin asiakaspalveluun viestin tuotteen viipymisestä kuitin viitenumeron kera. Asiakaspalvelusta vastattiin tunnin kuluessa, ja sain linkin tuotteen toimituksesta, se olikin odotellut minua lähipostissa viikon verran. Hyvää asiakaspalvelua tavallaan, tosin jossain tiedonkulku takkuili, kun en ollut saanut tietoa tuotteen saapumisesta. |
21.8.2012 Tuleeko koskaan? |
| Arvostelija: Juhani, Helsinki |
| Tilasin reilu kuukausi sitten partakoneen. Kun seurasin tilausta, ensin piti tulla viikon päästä, sitten taas myöhemmin. Viimeinen tieto on, että olisi ollut perillä viime viikolla. Eipä ole vielä näkynyt. Mitään selityksiä tai viestejä viivästyksistä ei ole tullut, on itse pitänyt seurata. Hinnat ovat halpoja, mutta eipä paljoa lohduta, jos toimitus on tällaista. Kannattaa varoa. |
3.7.2012 Onneksi en ehtinyt tilata |
| Arvostelija: Miba, Helsinki |
| Googletin jäätelökoneita ja Tretin sivujen mainos tuli ensimmäisenä hakulistalle. Tässä luluvattiin ilmainen toimitus kotiovelle, mutta kun yritin tehdä tilausta, ostokseen lisättiin 4 e toimitusmaksu. Otin yhteyttä asiakaspalveluun, mistä vastattiin heti (tästä tähti), että 4 euron toimitusmaksu on oikein. Ihmettelin webbisivujen outoa toimintaa jo tilausta yrittäessäni ja lisäksi asiakaspalvelijan suomen kielen taitoa. Kielitaidosta voisin arvella, että kyseessä on todella nuori henkilö. Onneksi luin täältä näitä arvosteluita enkä ehtinyt tilata mitään. |
28.6.2012 Vältä loppuun asti |
| Arvostelija: Suosi suomalaista, Kemi |
| Tilasin tuotteen, josta puuttui sekä akku että laturi. Asiakaspalvelusta ei kuukauteen ole vastattu. Palautin joka tapauksessa ennen 14 pv määräaikaa. Katsotaan tuleeko rahoja ikinä takaisin ilman kuluttaja-asiamiehen apua. Lyhyesti: älä osta täältä! |
15.6.2012 Asiakaspalveluako? |
| Arvostelija: Piip, |
| Tilasin Treätti.fi:stä toukokuun puolenvälin paikkeilla kreppiraudan ja kihartimen. Maksoin tuotteet ennakkoon. Ei ole toimitettu, eikä kunnon syytä kerrottu miksi ei ole toimitettu (vaikka toimitusehdoissa niin lukee). Paitsi että kadonnut Postissa, mutta niin ilmeisesti muidenkin kohdalla käynyt. Todell omituista palvelua. Pelottaa menivätkö rahani sen tien, koska sähköposteihinikaan ei heidän suunnaltaan vastata. |
12.6.2012 Haluan rahat takaisin. |
| Arvostelija: -Jlo-, Finland |
| Tilasin toukokuun lopussa tuttipullon lämmit timen ja sivuilla luki että löytyy varastosta. No tilasin tuotteen ja maksoin sen. Ajattelin että kerkiin saamaan tuotteen ennen reissua. Noin viikon päästä kävin katsomassa tuotteen tilaa ja siellä luki että tilataan toimittajalta ja tuote saapuu varastoon 31.8.2012. No kirjoitin asiakaspalveluun että en halua tuotetta ja haluan rahat takaisin koska toimitus aika on noin pitkä olisin tarvinnut tuotteen aikaisemmin. Vastaus tuli tänään englanniksi että haluavat tilinumeron. En viitsinyt vielä antaa, vastasin huonolla englannilla että haluan suomen kielistä palvelua ja kysyin että kait te näette mistä tililtä olen maksanu tuotteen että rahat siihen kiitos. Mielestäni aika omituista? Eipä tarvi enään tilailla sieltä. Vastausta odotellessa |
10.6.2012 Huono asiakaspalvelu |
| Arvostelija: Timppa, Pieksämäki |
| Tilasin tuotteen tretti.fi:stä joka oli kyllä edullinen ja toimituskin pelasi, mutta tuotteen mukana ei tullut suomenkielistä käyttöohjetta vaikka sellainen kuuluisi olla. Puhelimella ei saanut yhteyttä asiakaspalveluun ja sähköpostiin ei koskaan tullut vastausta. Sitten soitin tuotteen maahantuojalle ja sain noin tunnin kuluttua suomenkielisen käyttöohjeen sähköpostissa. En suosittele firmaa kenellekkään. |
7.6.2012 ÄLÄ TILAA, huijausta koko firma |
| Arvostelija: Todella pettynyt, Lappeenranta |
| Asiakspalvelu ei toimi. Tilausta tehdessä tuotetta oli varastossa ja toimitusaika noin viikon. Kun tilauksen kuittaus tuli toimitusaika hurahti 2kk:n päähän. tuote piti kuitenkin maksaa etukäteen...onkohan laillista pyytää maksua etukäteen, etenkään jos tuotetta vasta valmistellaan. En suosittele ko. kauppaa. Tuntuu hyvin epäluotettavalta. Tuotteeni maksoi lähes 200 ekee ja nyt odottelen rahoja takaisin, koska halusin perua tilauksen. Tarvitsen tuotetta nyt enkä syksyllä. Ei voi verrata CDon.comiin, jossa tilaukset ovat toimineet erinomaisesti. |
5.6.2012 Ei enää ikinä tästä puljusta! |
| Arvostelija: Pettynyt ja pahasti, |
| Paketti tuli suht nopsaan, siitä 0,5 tähteä. Kaikesta muusta sitten rutkasti miinusta! Tuotteen mukana ei minkäänlaista lähetettä ja ohjetta mahdolliseen palautukseen. Eipähän löytynyt nettisivuiltakaan. Paketin haluan palauttaa ja olen yhteyttä ottanut sähköpostitse useaan kertaan useita päiviä sitten. Mitään ei kuulu. Miinusta myös vuoden takuusta, joka minulle selvisi vasta sähköpostiin tulleesta kuitista. Enpä tajunnut heidän ehdoistaan lukea tällaista ja kun mainostavat harhaanjohtavasti tuotteen tekstissä, että valmistajan myöntämä 3 vuoden takuu(turha tällaista on mainostaa jos takuu on vuoden). Mahtaako olla edes laillinen tuollainen oma 1 vuoden takuu, empä usko. Otin yhteyttä myös CDON:in asiakaspalveluun, josta vastaus tulikin nopeasti, että eivät voi vastata Trettin puolesta ja pitäisi odottaa. Laitoin uutta viestiä takaisin. Saa nähdä tekevätkö asialle mitään. Minulla kyse on 59e partatrimmeristä, mutta periaatteestakin hoidan homman loppuun. En tällaista vedätystä katsele. Jos ei ala kuulua, niin seuraavaksi kuluttaja-asiamieheen yhteys jne... |
4.6.2012 Palautus ei toimi |
| Arvostelija: Pettynyt, Turku |
| Tai toimii siis tuotteen palautus, kunhan itse laitat postiin, mutta mulla on mennyt yli kuukausi tuotteen palauttamisesta, eikä rahoja ole vieläkään palautettu tilille. Kukaan ei vastaa sähköpostiinkaan, johon olen kyselyä rahoistani laittanut... Ostin tuotteen huhtikuun lopulla, palautin viikon kuluttua ostosta ja palautuksesta on tosiaan se yli kuukausi aikaa... Haluaisin vain rahani takaisin, koska kyse on useammasta sadasta eurosta... Tuote tuli suhteellisen nopeasti tilauksesta ja kaikki muu kyllä toimi. Enpä voi suositella tätä kauppaa kenellekään, ennen kuin tiedän, palauttavatko rahani takaisin ikinä... |
31.5.2012 Puutteellinen asiakaspalvelu |
| Arvostelija: Sme, |
| Viallinen tuote, mutta mistään ei saa ketään puhelimella kiinni. Vain sähköposti, johon vastaillaan hitaasti. |
8.5.2012 Paketti hukassa |
| Arvostelija: Paketti hukassa, |
| Olen tilannut tretti.fi-sivustolta vedenkeittimen 22.4. Edelleenkään en ole sitä kuitenkaan saanut. 24.4. asti se on lojunut itellan logistiikkakeskuksessa eikä kenelläkään ole tietoa missä se on. Olen ollut yhteydessä mailitse asiakaspalveluun, ja minulle on vastattu nyt kahteen kertaan, että he ilmoittavat minulle heti kun saavat viestiä itellalta. Viestiä!? Olisiko kuitenkin kätevämpi soittaa? Soitin itse tänään itellalle, mutta koska minulla ei ole paketin tarkkoja tietoja, voin vain luottaa siihen, että tretti selvittää olinpaikan. Puhelimitse trettiin ei tietenkään saa yhteyttä, sillä siellä vastaa puhelinvastaaja sanoen, että puhelinlinjat ovat tänään 28.2. (??) suljettuna koulutuksen vuoksi. Alkaa hiukan turhauttaa. En siis voi suositella tätä nettikauppaa kenellekään. |
22.3.2012 Tuotteilla vain vuoden takuu. |
| Arvostelija: Jarppi, Turku |
| Ajattelin ostaa kyseistä kaupasta tiskikoneen. Minua ainakin ihmetytti, että tuotteilla on vain vuoden takuu. Varmistin asian vielä sähköpostitse, |
10.2.2012 Tietokoneet |
| Arvostelija: Akon, |
| Kyseisellä sivustolla kannettavat tietokoneet ovat ainakin sata euroa kilpailijoita kalliimpia... |
16.11.2011 Toimii, mutta pientä takkuamista |
| Arvostelija: J.K., Liminka |
| Tilasin 30.10.2011 pesukoneen Tretin verkkosivujen kautta. Hinta oli ok ja sivujen mukaan toimitusaika olisi viikko elli 7.11.2011. Tilauksen maksoin luottokortilla. Kahden päivän kuluttua Tretin sivuilta oli luettavissa, että tilaus viivästyisi viikon ja tuote saapuisi heidän varastoonsa 11.11.2011. Tämä tuotteen saapuminen varastoon ei tietenkään ole toimitusaika asiakkaalle. Soitin Tretin asiakaspalveluun, josta vastattiin suomen kielellä että tavara olisi nyt varastossa ja se saapuisi minulle seuraavalla viikolla. Tarkempaa toimitusaikaa ei vielä annettu. Parin päivän kuluttua 13.11.2011 ilmestyi Tretin sivuille Itellan seurantakoodi lopulta ko. tuote saapui 17.11.2011 klo 8 ovelleni lähes kolme viikkoa tilauksestani. Mikäli Tretin palvelu toimitusajasta olisi alunperin ollut oikea, niin täydet ***** , mutta nyt ei ihan niin ollut - siksi yksi tähti pois. LG merkkisen pesukoneen käyttöpaneeli on ruotsin/englanninkielinen, mutta se ei minua haittaa - jollekin se voi olla kuitenkin tärkeää. |

Eri tuote kuin netissä
Rahojen palauttaminen todella takkuisaa
Luokatonta toimintaa
tretti.fi toimii hyvin.
Hyvä kauppa
Harmillisia ongelmia tiedonkulussa
Huono asiakaspalvelu 

