| Kategoriat / Web Hosting | |
INT2000 |
|
Keskiarvo:
(1.4): Arvosteluja: 56 |
|
| "INT2000 on Daous Internetpalvelujen kehittämä webhotelli-tuoteperhe, joka sisältää monta erilaista palvelupakettia. Palvelut on pyritty suunnittelemaan siten, että jokaiselle omaa webhotellitilaa haluavalle yritykselle ja yksityiselle henkilölle löytyisi sopivan hintainen sekä laajuinen paketti." |
|
29.3.2013 HUIJAUSTA KOKO PULJU |
| Arvostelija: Vihainen Verkkokauppias, Tampere |
| Minulla oli INT2000 käytössä verkkokauppamme hostaajana noin puoli vuotta, kunnes viimevuoden toukokuussa koko järjestelmä kaatui, kukaan ei vastannut kyselyihin kunnes monien kymmenien yritysten jälkeen saimme jonkun tyypin puhelimen päähän ja saimme vastauksen, että mitään varmuuskopioita ei ollut enää tallella eli kaikki meni heidän toimestaan taivaan tuuliin. Onneksi verkkokaupan rakentajalta löytyi varmuuskopiot, mutta kustannuksia tuli pitkälle toista tuhatta koko katastrofista. Nyt melkein vuoden kuluttua tuli INT2000:lta "iloinen yllätys", nimittäin lasku, hah hah! Asiakaspalvelu on näin pyhien aikaan tietenkin suljettu, mutta katsotaanpa saanko tällä kertaa vastausta Eli varokaa kaikki tätä puljua, ihan täyttä paskaa! |
28.3.2013 Pettymys vuosien jälkeen |
| Arvostelija: Webmaster, Helsinki |
| Joitakin vuosia sitten INT2000 oli edullinen ja toimiva - toimiva se on edellleenkin, varsinkin rahastuksen suhteen. Minulla on ollut vuosien varrella useampikin sivusto INT2000:n webhotellissa. Kaikki on toiminut sujuvasti ja luotettavasti, asiakaspalvelu on pelannut... kunnes nyt. Ilman minkäänlaista ilmoitusta esim. viime vuonna 76€ vuodelta maksanut palvelu on muuttunut kuukausimaksulliseksi hintaan 17€/kk. Uusi vuosikustannus on siis 204€, joten hinnannousu on tolkuton ja kohtuuton. Asiakaspalvelu ei vastaa tiedusteluihin, joten en voi mitenkään suositella kyseisen firman palveluja kenellekään. |
4.3.2013 Int2000 Oy |
| Arvostelija: OmaMarkka, Kainuu |
| Vedin kaikki sivuni pois Int2000 Oy:ltä Paskempaa palvelua saa hakea, en suosittele. |
10.12.2012 Todella turhautunut asiakas |
| Arvostelija: J, |
| En ole koodari tai muutenkaan minkäänlainen nettisivuvelho. Lupasin eräälle taholle luoda sivut, joita he myöhemmin ylläpitäisivät, minä vain siellä taustalla jos jotain isompaa tulee. Tähän tarkoitukseen tuli oikein sopivasti int2000 ja sen mukana tullut plesk sitebuilder -ohjelma. Kaikki oli ihan ok kun ei tarvinnut kuin kuvia ja ilmoituksia lisäillä sivuille. Sitten sinne alkoi tulla kasapäin spämmejä, mutta palveluntarjoaja ilmoittaa että palvelu suljetaan jos en asenna itse sinne jotain juttua. Okei, en osaa. Kävin läpi miljoonat sivut, mutta en vain osaa. Int2000 nostaa siinä vaiheessa kädet pystyyn. Sitten piti vaihtaa toiseen palveluun. Kyselin paria muuta palveluntarjoajaa, mutta en saanut vastausta, joten otin Int2000:lta uuden, jossa piti myös olla sitebuilder. No onhan siinä, mutta erilainen. En saa sinne samanlaisia sivupohjia mistään. Nyt sitten asiakaspalvelu on heittäytynyt vastaamattomaksi, kun ilmaisin tyytymättömyyteni heidän tarjoamiin palveluihin. Meillä ei ole ollut tuollaisia ongelmia, mitä aiemmat kirjoittajat on maininneet, mutta tämäkin riittää. En nyt sitten tiedä mitä tekisin. |
23.10.2012 Eipä oo edullisin enää... |
| Arvostelija: Ukkonen, Oulu |
| Ottamatta kantaa siihen kaamoittavaan hässäkkään tämän vuoden keväällä, jossa Suurella osalla asiakkaita palvelut eivät toimineet ja heistä suurella osalla sivut katosivet bittiavaruuteen, ja josta int2000 on poistanut kaiken mahdollisen mm. facebookista ja tiedotteet omilta sivuiltaan. Reilusti on nousseet hinnat 16.10.2012. (alv 23%) Ultimate Mini 5,00 € / kuukausi yht. 60 e/v + 12 e nimipalveluista. Oli aiemmin 45/v sis. nimipalvelut Ultimate Light 9,00 € / kuukausi yht. 108 e/v + 12 e nimipalveluista. Oli aiemmin 45/v sis. nimipalvelut Ultimate 17,00 € / kuukausi yht. 204 e/v + 12 e nimipalv. Oli aiemmin 74/v sis. nimipalvelut Lainaus intin sivuilta: "Pyrimme kehittämään INT2000 web-hotellipalveluja jatkuvasti parempaan ja edullisempaan suuntaan, asiakkaiden etuja ajatellen." Joo... Nebulakin alkaa olla kilpailukykynen vaihtoehto, www-hotelli ja tietokanta 283 / vuosi. |
7.10.2012 surkea firma |
| Arvostelija: Pettynyt pitkäaikainen asiakas, Helsinki |
| Int2000- asiakkaana yli 10 vuotta. Palvelimet kaatuivat keväällä, KAIKKI data hävisi ja sivut matalana usean päivän ajan. Mailit hävisit sekä neljän saitin tiedostot. Toki kyseessä myös oma moka kun ei ollut backuppeja, mutta tälläisissä suurissa onnettomuuksissa järkevä firma yrittää edes hyvittää jotenkin virhettä. Sen sijaan firman toimitusjohtaja vastaa: "Hei, olemme pahoillamme aiheutuneista haitoista. Palvelua voidaan hyvittää vain palvelun hinnan mukaisesti ajalta jolloin palvelu ei ollut saatavana. Ongelmat johtuivat ulkopuoliselta taholta vuokraamistamme palvelimista Nebula oy sekä 1andl. Päätimme keväällä siirtää kaikki palvelumme omille palvelimille Turkuun,jossa suurin osa palveluistamme on ollutkin" Käsittämätöntä, vuokraavat palvelimia muualta ja yrittävät vierittää syyn alivuokraajalle. Heihinkö pitäisi olla yhteydessä? Siirsin kaikki asiakkuuteni pois kymmenen vuoden jälkeen, välttäkää!! |
26.9.2012 täysin huijausta |
| Arvostelija: Jorma, |
| Kaikki toimii hienosti jos on muutama käyttäjä viikossa ja liikenne olematonta. Jos taas on tuhansia kävijöitä päivässä ja liikennettä sen mukaisesti kusetus alkaa. Varokaa! |
11.9.2012 Hyvin pelannut :) |
| Arvostelija: JP, Tre |
| Reilu puoli vuotta on pyörinyt oma foorumi ja blogi, eikä valittamista. Edullisin kotimainen webhotellipalvelu tällä hetkellä, ainakin itse voin suositella. |
23.8.2012 Karttakaa kuin ruttoa |
| Arvostelija: Ex-käyttäjä, Oulu |
| Tämä palvelu on hyvin helppo arvostella. Todella surkeaa ja ammattitaidotonta hommaa. Paljon kertoo sekin että heillä oli sivut facebookissa, mutta kun siellä ei kommentoinut kuin vihaiset ja pettyneet käyttäjät, niin pistivät facebook-sivut kiinni :))) |
15.8.2012 Hinta-laatusuhde kohdallaan |
| Arvostelija: Riikka S., Etelä-Suomi |
| Olen ollut reilu 3 vuotta Int2000:n asiakkaana, ja omalta osaltani voin suositella. Asiakaspalvelu välillä vastaa hitaasti, mutta vastauksen olen tähän mennessä aina saanut ja hyvä niin. Palvelu itsessään on toiminut ok. Ja ilmeisesti nyt toimivat Soneran palvelimilla, ainakin tuollaisen viestin sain kun piti siirtää palvelu Nebula -> Sonera. Tuon siironkin tosin tekivät kulutta, kun hieman älähdin... :-P PS. kannattaa ottaa varmuuskopiot kaikista tärkeistä tiedostoistaan, sillä jos niitä ei ole niin mikään ei ole niin varmaa kuin että silloin tapahtuu jotain ja ne tiedot katoavat... kokemusta on... n. 1000 lomakuvaa katosi kun ulkoinen kovalevy hajosi, takuu ei korvannut eikä kotivakuutus, sain vain uuden tyhjän levyn tilalle. Ei lämmittänyt kauheasti mieltä silloin... |
19.6.2012 En suosittele kenellekään. |
| Arvostelija: Hannu Kukkonen, Helsinki |
| Omalla nimelläni voin todeta, että Int 2000 tarjoaa surkeaa palvelua. Aivan alussa homma jotenkin toimi mutta ei enää. Olen ollut järjestöjeni edustajana Intin asiakkaana useilla kotisivuilla yli 10 vuotta vain sen takia, etten ole jaksanut sivuja muualle siirtää. Syksyllä 2011 aloin siirtoa toteuttamaan kun mitta tuli lopulta täyteen mutta asiakaspalvelua ei saanut mistään (ei ole saanut aina ennenkään), laskutus oli ainoa asia joka toimi tosin turhankin tehokkaasti. Huipennus oli kun irtisanoin kaikki sivut syksyllä ja aloin siitä huolimatta saamaan perusteettomia laskuja keväällä 2012, pistivät laskut perintätoimistolle ja tilannetta ei muuttanut, kun kerroin päivämäärän tarkkuudella irtisanoneeni palvelun jo kuukausia aikaisemmin. Kävin lukemattomia puheluita muun muassa perintätoimiston kanssa ja toimittelin dokumentteja. Välillä tuntui siltä, etteivät Intilläkään osanneet lukea mitä heille kirjoitti. Intin ylimmän johdon puututtua asiaa perintä peruutettiin mutta en saanut pyytämiäní siirtotunnuksia, eivät edes vastanneet näihin viesteihin. Nyt meille tärkeitä sivuja ei ole olemassa koska ne sijaitsevat ylimmässä bittitaivaassa, kiitos siitä intin. Oli ikimuistoista olla Intin asiakas näin pitkään ja kantaa sinne tuhansia euroja. |
14.6.2012 Int2000 |
| Arvostelija: Kalle, peräseinä |
| Jos sinulla on sivut int2000 serverillä ota nopeesti pois. Jos sinulla ei ole sivuja siellä, mutta olet ajatellut sinne siirtoa, unohda se, surkeapaa firmaa saat etsiä |
29.5.2012 Aivan perseestä (t.8 vuoden asiakas) |
| Arvostelija: Ted Mellin, Porvoo |
| 1. Hukkaavat kaikki ULTIMATE palvelun (kallein mahdollinen) asiakkaiden tiedostoja sekä tietokantoja 2. Sitten viikon päästä ilmoittavat että mitään varmuuskopioita ei ole: "Hei! Emme valitettavasti saaneet palautettua tiedostojanne varmuuskopioista ja pyydämme teitä palauttamaan tiedostot palvelimelle omista varmuuskopioistanne. Voitte luoda uudet sähköpostilaatikot osoitteen ****.com/cpanel kautta. Mikäli olette käyttäneet sähköpostien lukemiseen IMAP- protokollaa niin otattehan varmuuskopiot sähköposteista ennen kuin muutatte sähköpostiohjelman asetuksia. Pahoittelemme palvelinhuoneen ongelmia!" 3. Asiakaspalvelu lakkaa vastaamasta 4. Facebook sivuja poistetaan ryöpytyksen jälkeen 5. Kaikki Fiaskoon liittyvät uutiset poistetaan niiden sivuilta jotta raha kulkisi taas ja uusia asiakkaita saataisiin huijattua 6. Kun sitten yrittää lataa omia varmuuskopioita palvelimelle, sekään ei onnistu, varapalvelimet ovat ala-arvoisia ja varmasti mun puhelin pyörittäisi paremmin kotisivuja kuin näiden palvelimet |
27.5.2012 Surkein palveluntarjoaja |
| Arvostelija: Ex-käyttäjä Oulusta, Oulu |
| Tämän palveluntarjoajan hyvät puolet on helppo listata. Niitä ei ole. Huonoja puolija sen sijaan riittää: - Asiakaspalvelu todella hidasta tai ei vastaa ollenkaan - Palvelut nurin useasti - Ei mitään varmuuskopioita. Tämän vuoksi monet ovat menettäneet paljon arvokasta. - jne..jne.. Ei todellakaan voi suositella kenellekään. Onneksi itse pääsin tästä eroon nyt. Koko toiminta vaikuttaa jopa huijaukselta, ainakin kaukana laadukkaasta toiminnasta. |
19.5.2012 Alan huonoin palveluntarjoaja!!! |
| Arvostelija: INT2000 Oy pettynyt asiakas!, Turku |
| Jos haluatte, ettei liiketoimintanne kärsi ammattitaidottoman palveluntarjoajan toimesta en suosittele kyseistä yritystä kenellekkään. Itsellä katosi täydellisesti kaikki s.postit nettisivut eli ihan kaikki! Liiketoimintani perustuu puhtaasti verkonkauttta tapahtuvaan kaupankäyntiin, joka on ollut seis viimeisen viikon. Kustannuksia aiheutunut tuhansien eurojen arvosta. Parasta tässä yrityksessä on asiakaspalvelu mitä ei saa kiinni ollenkaan, yrityksesi tietoja siirretään palvelimelta toiselle ilman lupaa (siirtojen välillä häviää tietoja) ja pahin asia, kun tapahtuu eli kaikki kadotetaan INT2000 ilmoittaa: KOITA PÄRJÄILLA! |
17.5.2012 Lue tuolta... |
| Arvostelija: Aivan syvältä, Lahti |
| http://www.facebook.com/pages/Int2000-Oy/135300553228530#!/pages/Int2000-Oy /135300553228530 |
17.5.2012 Kaatui 3 kertaa viikon sisällä! |
| Arvostelija: Unski, Suomi |
| Tein www-sivut ja nettikaupan int2000 palvelimelle ja serverit kaatuivat 3 kertaa viikon sisällä. En todellakaan voi suositella tätä kellekään. Kun soitin sinne niin vastasivat, mutta kytkivät puhelimen jonkinlaiseen häirintään koska siitä ei saanut mitään selvää ja lopulta puhelu katkesi. Yritin soittaa uudelleen mutta ei vastattu! Ovat ilmeisesti jättäneet Nebulalle tai onetoonelle laskut pystyyn ja siksi eivät saa servereitä pystyyn. Kun saivat ne pystyyn, niin siellä oli vanhat sivuni, jotka olin tehnyt viikko sitten. Konkkaan menossa luulisin... Älkää tilatko enää mitään koska laskuttavat ensin ja vasta sitten saa webhotellin. |
16.5.2012 Kohta 8 vuotta Int2000:lla |
| Arvostelija: J78, |
| Pitkään vältyin ongelmilta, mutta nyt kosahti ja kunnolla. Viikolla 19/2012 hävisi kaikki, mutta ne saatiin palautettua. Nyt, viikolla 20/2012 serveri hajosi taas, ja alkaa näyttämään aika huonolta. Tiedotus on aika olematonta ja jotenkin tulee sellainen tunne, että Int2000:lla on rahat lopussa. En voi suositella tätä palvelua kenellekään. Liian pitkään odotin, ja nyt vaihdan webhotellia vaikeimmassa mahdollisessa tilanteessa. |
16.5.2012 Alkaa int2000 riittämään |
| Arvostelija: Pian entiset asiakkaat, |
| Yhden asiakkaan sähköposti ei toimi, toisella taas ei toimi sivut eikä sähköposti. Kolmannelle asiakkaalle lupasivat tehdä fi-verkkotunnuksen uusimisen, mutta jäi tekemättä. Kaikki lyhyellä aikaa eikä ongelmat jää tähän... Olen soittanut monesti parin päivän aikana asiakaspalveluun. Ei vastausta. Olen laittanut sähköpostia. Ei vastausta. Jos firman taktiikka on työntää pää pensaaseen kun ongelmia ilmenee, ei homma voi toimia. Olen suositellut int2000 palveluita vuosien ajan. Nyt siihen tuli ehdottomasti LOPPU. |
15.5.2012 Int2000 vika tuhosi asiakkaiden www-sivut sekä sähköpostit |
| Arvostelija: Ogami, Tornio |
| 11.5.2012 ollut vikatilanne tuhosi kokonaan parin asiakkaani sähköpostitilit + sähköpostit, www-sivut, tietokannat. Eikä he pystyneet palauttamaan niitä takaisin. Tuo on aiheuttanut todella suurta vahinkoa asiakkaitteni yrityksille, sekä tuonut monelle osapuolelle todella paljon ylimääräistä työtä asian korjaamiseksi. EN SUOSITTELE!!! |
12.5.2012 4 päivää verkkokauppa ja sähköpostit alhaalla |
| Arvostelija: Lamppuverkkokauppias, Espoo |
| Int2000 palvelimet ilmeisesti jenkeissä ja siirtelevät sieltä sivuja toisille palvelimille. Ihme homma kun saavat tähän kulumaan 4 päivää ilman että mikään toimisi. Vika on aina jonkin muun ja tässäkin tapauksessa heistä riippumaton. Asiakasta ei hirveesti kiinnosta kenen vika on, kunhan homma toimisi. Kai vika nyt on int2000 kun heiltä palvelu on kerta hankittu. Ei tunnu intillä olevan homma nyt oikein hallussa. En suosittele. |
10.5.2012 Huh, huh, mitä skeidaa |
| Arvostelija: Bubi, JKL |
| Kehottaisin välttämään tätä int2000-firmaa mikäli aiot rakentaa vähänkään "isompaa" sivustoa kyseisen lafkan palveluun. Asiakkaani otti web-hotellin täältä. Sivusta tuli nopeasti hyvin suosittu ja liikennöintimäärä ylittyi. Tästähän ei tullut asiakkaalle minkäännäköistä viestiä saati kehotusta päivittää isompaan pakettiin vaan tylysti sivut kiinni. Tämä episodi oli jo sinänsä ikävä mutta nyt ollut sivusto nurin palvelimen ongelmien takia jo puoli vuorokautta joka on downtimenä jo aivan anteeksiantamatonta. Parin pienempää sivustoa on muutamalla asiakkaalla toiminut suht ok mutta lievin ongelmin niissäkin. Ei näin. |
10.4.2012 Aikoinaan toimi, nykyään EI |
| Arvostelija: Pettynyt, |
| Joskus aikoinaan palvelimet sijaitsivat firman omissa tiloissa Turussa ja homma toimi kohtuullisen hyvin. Omassa käytössäni oli useita. Palvelun kasvettua alkoivat tietokannan suorituskykyvaikeudet ja tietokanta oli usein tavoittamattomissa. Tässä kohtaa siirsin jo joitakin palveluita toisaalle. Palvelujen siirto Nebulaan omasta mielestäni auttoi ja olin jo välillä tyytyväinen. Kevättalvella 2012 Int2000 siirsi ainakin osan palvelimistaan USAan oneandone.net:in hostaukseen. Siinä meni mukana ylläpitämäni sivusto. Mitään ilmoitusta ei tullut, että palvelut siirretään ulkomaille hostattavaksi. Nykyään sivusto on vähän väliä tavoittamattomissa. Nyt tämä riittää minulle. |
26.3.2012 Homma toimii |
| Arvostelija: 7 vuotta tyytyväisenä, |
| On ollut käytössä jo vuodesta 2005 palveluja INT2000:lta (sekä Webolilta, jonka INT2000 osti aikoinaan) ja kokemukset ovat positiivisia. Melko paljon näkyy negatiivista palautetta ja vähän ihmetyttääkin miten voi pitää paikkansa, mutta ilmeisesti aina ei voi onnistua. Olen joskus takavuosina vaihtanut välissä poiskin INT2000:lta ja hommassa ei ollut hankaluuksia. Olen kuitenkin palannut takaisin ja tyytyväinen olen ollut. Plussat + Nopea asiakaspalvelu (ovat aina vastanneet 24h sisään) + Edullinen + Laajat ominaisuudet hintaan nähden Miinukset - Satunnaiset katkokset (1-2 ollut vuoden sisällä, johtunut kylläkin huoltotoimenpiteistä; voiko laskea miinukseen?) Kerran oli yhdessä domainissa nimipalvelimet menneet väärin, mutta homma hoitui nopeasti sähköpostilla (korjasivat ongelman 2h sisällä). Kolme web-hotellia eri käytöissä tällä hetkellä INT2000:lta ja pois en ole vaihtamassa... Itse voin siis lämpimästi suositella! |
14.11.2011 Ei työkäyttöön |
| Arvostelija: Kurkela, suomi |
| Muutenhan tuo on ok, mutta jos haluat sähköpostiosoitteet työpaikalle, niin suosittelen jotain muuta palvelua tai ei ainakaan kannata käyttää niiden tarjoamaa Horde ohjelmaa. Ensinnäkin roskapostin suodatus on aivan olematonta ja toiseksi käyttäjä ei voi itse vaihtaa salasanaa. |
31.10.2011 Jotenkin vaan ei |
| Arvostelija: Aasiakas, |
| Olen eräälle asiakkaalle tehnyt sivuja. Piti päivittää palvelutyyppiä. Jotenkin homma oli jo outo siinä vaiheessa kun silloisesta palvelutyypistä ei löytynyt enää mitään tietoa. Oli kuulemma vanha palvelu meillä. Luulisi silti niistä vanhoistakin olevan jotain mainintaa siihen asti kunnes kukaan ei enää käytä niitä. Kuitenkin se oli melkein samanhintainen kuin uusi palvelu jossa oli enemmän ominaisuuksia. Palvelun vaihtaminen onnistui kuitenkin ihan moitteettomasta. Tosin itseäni ärsyttää kun pitää ite asennella phpMyAdminia yms. Suurin puute on mielestäni ohjeissa ja tiedotuksessa. Jotenki epälooginen minun mielestäni. En tahtonut helposti löytää mitään. Syy jonka takia nyt tänne lähin kirjottelemaan on se, että juuri nyt kriittisessä vaiheessa meni näemmä palvelut alas... Ei ota yhteyttä ftp:lla eikä pääse sivuille eikä mitään. Sivuilla ei mainintaa joten en tiedä mistä voisi olla kyse, mutta hetki sitten vielä toimi joten tuskimpa on täällä päässä vika. En osaa sen tarkemmin sanoa, mutta tästä jää jotenkin semmonen "tyhjä arpa" olo. En itse käyttäisi. |
26.9.2011 Hinta ja laatu kohdallaan |
| Arvostelija: Eri käyttäjä, Tampere |
| Vaikea keksiä mitään arvosteltavaa tästä palvelusta, koska kaikki on toiminut ilman ongelmia. Ainakin Wordpress toimii palvelimella ilman mitään ongelmia (Ultimate light) ja hinta on kyllä todella kohtuullinen. |
7.9.2011 Viisi tähteä |
| Arvostelija: Tänäänkin asioinut ;), Turun kupeessa |
| Usein on niin että pahat kellot kalkattaa aina kauas ja tyytyväiset Suomalaiset on vaan hiljaa. Nyt on kyllä tuotava julki omaa tytyväisyyttäni, toki joskus jotain pientä on ollut, mutta eiköhän meissä kaikissa? Olen ollut jo aika kauan asiakkaana, useamman eri "yksikön" kautta ja olen erittäin tyytyväinen palveluun, nopeuteen sekä toimintatapaan. Kärsivällisesti jaksavat vastata, jopa varmasti typeriinkin kysymyksiin joskus. :) Hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan. Kiitos INT2000! |
16.8.2011 täyttä kusetusta |
| Arvostelija: Iffan, |
| Voitimme kaverin kanssa int2000:sta webhotelleja, peräti kolme kappaletta yhteensä. Noh, kun olimme ensimmäisen tilanneet ja kysyimme toista, niin loppui emaileihin vastaus yhtäkkiä, ei tullut viestin viestiä vaikka lähetimme about 4 viestiä sinne päin. Kusetusta koko paska. |
16.8.2010 Varauksella |
| Arvostelija: Ilkka, Oulu |
| 2002 lähtien olen käyttänyt Int2000.netin palveluita. Alkuvaiheessa oli enemmän katkoja, kuin nykyisin. Itse asiassa olen ollut välillä jopa erittäin tyytyväinen palveluun. Tarve tuli lisätä levytilaa ja huomasin sivuilla uuden Ultimate-paketin, joka oli samanhintainen, kuin käytössäni ollut Small Business. Tilasin siis Ultimaten. Ylläpidolta tuli pyyntö ottaa kaikista tiedostoista, tietokannoista ja sähköposteista varmuuskopiot, ennen kuin kytkisivät Ultimaten päälle. Näin tein. Kun Ultimate oli päällä, siirsin sivut uudelle palvelimelle, jonne ei tosin meinannut saada yhteyttä millään. Filezillalla ei onnistunut, mutta SmartFTP toimi. Eipä mulle kerrottu, että sähköpostitilit pitää luoda uudelleen cPanel-sivulla, joten mulla on sähköpostit olleet monta päivää kuolleena. Vieläkään ei ole kerrottu mulle hallintapaneelin tai MySQL-serverin osoitetta. Tai en ole edes saanut alidomaineja toimimaan ja yhdessä sellaisessa on sivutoimeni firman sivut. Ei kait siinä, kun ylläpito ei neljän jälkeen vastaa maileihin. Kun ilmoittivat tänään mailissa, että postilaatikot on luotava uudelleen, eivät kertoneet siinäkään sitä uuden paneelin osoitetta, jossa homman olisi voinut tehdä. Pakko kai se on johonkin muuhun firmaan vaihtaa. |
29.8.2009 No problems |
| Arvostelija: Ola, Helsinki |
| Pari osoitetta ollut useampia vuosia tällä palveluntarjoajalla. Ei mitään ongelmia tämän palvelun kanssa. Olen saanut jopa asiakaspalveluakin. En näe syytä vaihtaa. "Normaali" neljä tähteä. |
13.7.2009 Ihan hyvä... |
| Arvostelija: Kinnari, Turku |
| omiin tarpeisiini eli perheen sähköpostilaatikoiden hoitoon, muuten käyttö vähäistä. Olen joskus tarvinnut apua ja silloinkin sain nopeasti sähköpostilla avun |
2.7.2009 Ei valittamista |
| Arvostelija: Sämpylä, |
| Ihan hyvin on pelittänyt sen vähän mitä palveluita tarvitse. Domain -hostaus ja webmail. |
8.6.2009 Ei pysty enään |
| Arvostelija: -NK-, pks |
| Käyttämään tätä mestaa.. Sähköpostit ei mene perille, ja jos meneekin niin kohtuuttomalla viiveellä. Samaiset ongelmat tiedostojen oikeuksien kanssa kuin edellä oleva kirjoitti. Mysql:ään ei pääse "suoraan" käsiksi. Sivustoni (useita) on todella hitaat, reklamoin asiasta aikanaan ja sanoivat siirtävänsä toiselle palvelimelle, no toimi varmaan kuukauden ja sitten sama ongelma. Ei pysty suosittelee ei.. |
1.4.2009 Kallis asiakaspalvelu |
| Arvostelija: Asiakas, Helsinki |
| Ei saa ilmaista asiakaspalvlua vaan veloittaa kovat puehlinhinnat. Ei juuri parrasta asiakaspalvelua. |
28.3.2009 SmallBusiness ei toimi kunnolla Joomlan kanssa |
| Arvostelija: Joomla-käyttäjä, Espoo |
| Int2000 SmallBusiness-palvelu riittää periaatteessa teknisten tietojen perusteella esim. Joomlan ja vastaavien php-sovellusten käyttöön. Kuitenkin käytännössä J 1.5 version asennuksen yhteydessä huomattiin että tiedostojen omistus on erilainen Joomlasta asennettuna kuin ftp-klientillä siirrettynä. Tämä johtuu siitä että palvelin käyttää mod_php:ta ja php-sovellukesessa luoduilla tiedostoilla on eri omistaja kuin ftp-klientillä luoduilla. Samalla esim. Joomlassa olevan ftp-layerin käyttö on estetty. Käytännössä siis php-sovellusten ylläpito tässä ympäristössä on erittäin hankalaa. Int2000 Business-palvelussa saa käyttöön FastCGI, joka toimii paremmin, mutta huomattavasti kalliimmalla hinnalla. Tekninen tuki on ollut varsin niukkasanainen eikä heti alusta kertonut mistä on kyse, vaan jouduin itse asiakkaana selvittämään ongelmien syyt. |
5.2.2009 Domaini menetetty |
| Arvostelija: Nikita F, Espoo |
| Domaini oli menetetty jo reilu vuosi sitten. He eivät uudistaneet sen vaikka maksoin siitä ajoissa. Nyt on tullut uusi lasku domainista. Lähetin reklamaation. |
5.12.2007 Surullinen palvelu |
| Arvostelija: Minä, Ylivieska |
| Minulla oli kolmisen vuotta domain tällä palveluntarjoajalla. Ensimmäinen vuosi sujui ok, sitten alkoivat vaikeudet. Ensimmäiset sähköpostin kanssa, joko niin, että en saanut lähetettyjä viestejä tai niin, että viestit eivät menneet perille. Spämmifiltteri blokkasi lähettämiäni viestejä ja muutteli omia aikojaan asetuksia whitelististä blacklistiin (serverillä oleva siis). Domain-nimi kuoli yks kaks, ja kun syytä selviteltiin, selkisi, että eivät olleet sitä alkujaan varanneet, kuin vuodeksi, vaikka sopimuksessa seisoi 3 vuotta. Ftp-siirto alkoi tökkimään seuraavaksi, ja korjaukseksi ehdotettiin, että "siirrä selaimella". En sunkas minä niitä selaimella siirrä, jos ohjelmat on ostettu itselle siksi, että samalla softalla voi tehdä kuvankäsittelyä lukuunottamatta kaiken. Muutenkin as.palvelu vastaili viikon viiveellä, jos silloinkaan, ja vastausviestit hukkuivat jonnekkin. Viimeisenä vuonna en sitten enää pahemmin sivustoa ylläpitänyt, ohjasin pyynnöt suoraan uudelle serverille/palveluntarjoajalle. Kumma kyllä, pääsin suht vaivattomasti eroon firmasta, mutta katkaisin sopimuksen noin kuukausi ennen päättymispäivää, ehkäpä siinä oli selitys. |
3.12.2007 Suht ookoo |
| Arvostelija: Gamoss, Lahti |
| Small business paketti ollut käytössä kolmisen vuotta ja silloin tällöin posti on reistaillut pari tuntia ja sivusto on ollut alhaalla yhteensä 5 päivää 3 vuoden aikana. Eli suurempia ongelmia ei ole ollut. Asiakaspalvelun kanssa olen ollut tekemisissä muutamaan otteeseen ja pari vuotta takaperin vastausaika oli suht pitkä nyt viime aikoina (2 kk) vastaus on tullut aina 24 tunnin kuluessa mikä on ihan hyvä aika siihen nähden mitä palvelusta joutuu pulittamaan. Harrastesivustojen ylläpitämiseen ihan jees, verkkokauppa sun muut vaihtoehdot niin suosittelisin hieman varmempaa palveluntarjoajaa. |
18.11.2007 Vähän hyvää, paljon huonoa |
| Arvostelija: Jotsukkainen, Tornio |
| Aluksi, kun olen kysynyt syytä kun heidän palvelimelta lähetettiin minun eräällä yhteistyökumppanille valtavasti roskapostia, he vastasivat että vika ei ole heidän, päälle tuli lasku selvitystyöstä sekä uhkaus että voi tulla paljon suurempikin lasku kun meidän sivustosta lähtee roskapostia. Meillä ei ole kuitenkaan mitään toimintoja olemassakaan joiden kautta kukaan voisi roskapostia lähettää. Roskapostin saaja myös vakuutti, että roskaposti ei tule meidän osoitteesta, vaan jostakin toisesta int2000 osoitteesta. Toiseksi, tässä alla on heidän vastauksensa kun heillä oleva kauppapaikka ei toimi Internet Explorer selaimen normaaleilla asetuksilla, koska heillä ei ole asiaan soveltuvaa varmennetta ostettuna. Miettikää sitä, että kauppapaikan etusivulla pitäisi olla teksti, "Lataa aluksi itsellesi toinen selain". Kaikki muut kauppapaikat toimivat varmasti IE::llä, jotkut jopa eivät muilla. " Ongelma esiintyy vain Internet Explorer 7 selainta käytettäessä, kun kauppapaikka avataan www.omakauppa.com tai omakauppa.com osoitteella. Tällöin Internet Explorer 7 ei perusasetuksilla hyväksy kauppapaikan evästeitä, koska ne tulevat kauppapaikan varsinaisesta osoitteesta kauppapaikka.int2000.net. Koska selain ei hyväksy evästeitä, ei tuotteiden lisäys ostoskoriin onnistu. Ongelma voidaan välttää jollakin seuraavista tavoista: - IE7 selainta käytettäessä käytetään kauppapaikkaa osoitteella kauppapaikka.int2000.net/kayttokoirat - Käytetään jotakin muuta selainta, esimerkiksi Mozilla Firefoxia - Muutetaan IE7:n evästeasetuksia seuraavasti: Tools -> Internet Options -> välilehti Privacy -> lasketaan taso Medium -> Low, jolloin IE7 hyväksyy omakauppa.com osoitetta käytettäessä omakauppa.int2000.net osoitteesta tulevat evästeet Kyseessä ei siis ole kauppapaikan vika, vaan IE7 selaimen evästeasetukset kun kauppapaikkaa ei käytetä sen varsinaisella osoitteella. " |
21.9.2007 Domainit menetetty |
| Arvostelija: Hinta juuri pompsahti kolminkertaiseksi..., Helsinki |
| Laskutus takkuaa. Täytyy pitää itse tarkasti kirjaa domainien vanhentumisesta. Jos sähköpostilaskut eivät tule perille, niin muistutuksen ehkä tullessa on jo myöhäistä. Tuntuu aika virolaiselta meiningiltä asiakaspalvelun suhteen, vaikka puhdasta suomea kirjoittavatkin. |
14.9.2007 Havaintoja muutaman vuoden takaa |
| Arvostelija: Parempiakin löytyy, |
| Muutin sivustoni pois intiltä muutama vuosi sitten huonojen kokemusten vuoksi. Alku oli kyllä sujunut ihan huolitta, eikä mitään tavattoman suuria ongelmia ollut lopultakaan , mutta liikaa pieniä, alkaen .htaccess- tiedostojen muokkausrajoituksista (joista ei kuitenkaan ollut tietoa missään) siihen pisteeseen asti että peruspakettiin (small business) kytketty domainpark ohjattiin lyhyellä varoitusajalla framejen sisään (vaihtoehtona oli että osoite olisi toiminut vain redirectina jättäen hakemistopolun näkyville). Sivustot olivat tavallisessa harrastelukäytössä, ei siis mitään valtavan mittavaa. Kuten niin monen muunkin kohdalla, intistä eroon pääseminen oli työn ja tuskan takana, viikon ajan soittelin asiakaspalveluun ja joka kerran sanottiin että kyllä se nyt onnistui... vaan kun ei. Sähköpostit asiakastukeen hukkuivat matkalle monta kertaa ennen kuin tajusin että heillä oli reply- osoitteessa typo. Voi tietysti olla että intin palvelut ovat tätä nykyä aivan jotain muuta. Omien kokemusten perusteella sanoisin kuitenkin, että parempiakin vaihtoehtoja varmasti löytyy. |
14.9.2007 Kohtuullinen palvelu |
| Arvostelija: Jpaat, Vantaa |
| Muutama vuosi INT2k:n webhotellipalveluja, ja hyvin toimi sinä aikana. Katkoja oli havaintoni mukaan vain muutama, ja itse sivustojen nopeus oli yleensä erinomainen. Kränää tuli vasta siinä vaiheessa kun vihdoinkin päätin muuttaa sivustoni pois INT:n alta (eli käytännössä ensimmäinen ja ainoa kerta kun tarvitsi ottaa yhteyttä itse firmaan); asiakaspalvelu oli hidasta ja nihkeää, ja esimerkiksi domainin saamiseen omiin nimiini meni hävyttömän kauan. INT2000 oli aikanaan ihan hyvä, mutta nykyään löytyy edullisempia ja asiakaspalvelumyönteisempiäkin webhotelli-tarjoajia. |
3.9.2007 Aika toimiva näin harrastuskäytössä |
| Arvostelija: Martti, Helsinki |
| Ei mitään suuria valittamisia. Asiakaspalvelusta taisin joskus jotain kysyä ja vastaus viipyi. Muutamia hidasteluja oli palveluissa aiemmin, mutta ei niistä suurempaa ongelmaa ollut. Webmail on melko heikko vanha softa. Ei kokemuksia domainin siirrosta tai palvelun lopettamisesta, mutta harrastelijakäytössä tämä on toiminut ihan tyydyttävästi. |
16.8.2007 Halpa ja ihan toimiva |
| Arvostelija: Asiakas, Tampere |
| Ihan toimiva edullinen peruspaketti. Intin palvelut on mulla parin saitin kanssa käytössä ja ihan hyvin toimii, jos ei asiakaspalveluun tarvi ottaa yhteyttä. Sieltä vastauksen saaminen kestää välillä luvattoman kauan, toista viikkoakin. Nyt viimeksi sain kyllä päivässä vastauksen. Vakavampaan käyttöön sivutilaa etsiessäni käytän kylläkin jotain muuta palveluntarjoajaa. Planeetta Internet on osoittautunut sellaiseen käyttöön passeliksi. |
10.8.2007 Ei ongelmia |
| Arvostelija: Tremolo, Helsinki |
| Ei ongelmia. Yhteen tekniseen kysymykseen vastattiin nopeasti. |
25.6.2007 Palvelinten nostamisessa ei näemmä kiirettä |
| Arvostelija: Heikki h, Helsinki |
| Olen monitoroinut Int2000:n palvelimia reilun pari kuukautta. Sinänsä ongelmia on ollut suhteellisen vähän. Palvelin on kuitenkin tipahtanut pari kertaa melko tasan keskiyöllä, mikä on korjattu vasta seuraavana aamuna - niinkin myöhään kuin kymmeneltä. Tämä ei välttämättä haittaa pieniä kotimaisia toimijoita, mutta tekee taatusti hallaa, jos palvelun pitäisi olla saatavilla muillakin aikavyöhykkeillä. Asiakaspalvelu on varsin lyhytsanaista, ja olen joutunut heidän lausuntojaan selittämään asiakkaalle. |
24.5.2007 Varokaa! |
| Arvostelija: Yrittäjä, |
| INT2000 käyttösäännöt olivat vuonna 2005 hieman epäselvät. Niiden mukaan jos tulkitset jos et maksa maksua, sopimus päättyy. Niin tein ja nyt on mennyt reilu vuosi edellisestä laskusta. Nyt sain sitten kahden vuoden laskun ja käyttöehdotkin ovat sivussa muuttuneet. Reklamaatio laskusta on lähetetty. Onneksi on vakuutus oikeudenkäyntien varalle. Lisäksi asiakaspalvelu oli todella heikkotasoista kautta linjan ja palvelun toiminta todella hidasta. Siirryin sitten toiselle operaattorille. Onneksi en hankkinut domaineja heidän kauttaan. |
23.2.2007 Älkää missään nimessä tilatko palveluja täältä! |
| Arvostelija: Erittäin vihainen Ex-Int., Loimaa |
| Tein elämäni suurimman virheen tilaamalla palveluja useammallekin domainille noin nelisen vuotta sitten. Ei siinä mitään, alkuun palvelut toimivat ja asiakaspalvelukin vastaili päivän-pari viiveellä. Sen jälkeen kun ydintoiminta siirrettiin viroon, toiminta on kuitenkin muuttunut aivan onnettomaksi. Domainien siirto muualle on osoittautunut täysin mahdottomaksi. Nytkin on yksi domain ollut jo viikon pimeänä ja kysymyksessä olisi noin 2 minuutin homma Intiltä. Kaksi vuotta olen taistellut domainejani muualle ja vihdoin olen pääsemässä lafkasta eroon. Asiakaspalvelu toimii päivien viiveellä eikä silloinkaan osata tehdä mitään. Täysin paska paikka. Varokaa ihmeessä! |
27.1.2007 Edullinen keskiverto |
| Arvostelija: Suppo, Mikkeli |
| Vuodesta 2004 olen käyttänyt INT2000 palveluja. Hinta/laatu-suhde on mielestäni vähintään tyydyttävä. Asiakaspalvelun kanssa joutuu välillä odottamaan, mutta harvemmin 2-3 päivää pidempään. Uptime n. 97% vuoden aikana, mikä tuohon hintatasoon on tyydyttävä. Domaininsiirtojen kanssa ei ole ollut ongelmia ja int2k:lla on edelleen hostattuna useita domainejani. Palvelu ei ole kiitettävän arvoista, mutta minulle ja yritykselleni riittävää, eikä tarvitse maksaa itseään kipeäksi. |
1.12.2006 Hyvää ja toimivaa palvelua! |
| Arvostelija: Lumikukka, Elimäki |
| Minulla on useita domaineja heidän palvelussaan. Olen ollut heidän asiakkaana usean vuoden ajan. Aina olen saanut asiallista palvelua. Eipä paljon ole ollut vuosien saatossa ongelmiakaan. MySQL tietokanta toiminut hyvin. Sähköpostit (kymmeniä käyttäjiä) toimineet hyvin. Suht edullista palvelua. |
28.10.2006 En suosittele |
| Arvostelija: Anonymous, |
| Säästä hermojasi - hanki palvelu muualta! |
27.9.2006 Varokaa tätä! |
| Arvostelija: Webmaster, Turku |
| Jokunen vuosi sitten olin vakiasiakas mutta parisen vuotta sitten firman toiminnot muutti Viroon ja siitä asti toiminta on ollut perseestä. - Asiakaspalvelu vastaa viikon viiveellä, jos vastaa... - Palvelujen siirto muualle on lähes mahdotonta ellei jopa sitä. Ne hakkaa vastaan oikein tosissaan eikä mikään onnistu eikä toimi. Täysin perseestä koko paikka. |
16.8.2006 Täysin perseestä (anteeksi) |
| Arvostelija: Jarkke, Turku |
| Niin järkyttävä yritys, tosin toimialakin on Isännöinti ja kiinteistönhoito, joten ei ihme että hieman ontuu web-hotellien pito. Mikään ei toimi, vastauksia kysymyksiin ei saa viikkokausiin. Kysyin miksi kaikki sivustot joissa oli include-käskyjä, alkoi yhtäkkiä näyttää erroria, vastaus tuli parin viikon päästä ja oli tälläinen "Anteeksi viive, näitä kyllä aina tutkitaan jo vaikka vastausta ei ole tullutkaan. Samaa virhettä/toimimattomuutta ei saatu näkymään/aikaan. Vaikea sanoa mistä tämä on voinut johtua." Joku täysin idioottihan tuon on kirjoittanut. Nyt loppui toimimasta phpBB foorumit, ihan uusimmat versiot, mikään linkki ei toimi. Kaikki jotka vielä voitte, pysykää kaukana int2000 palvelusta, siitä ei pääse eroon, kun kerran on liittynyt. |
15.7.2006 Siirto pois hankalaa |
| Arvostelija: Mikael, Jyväskylä |
| Kyllästyin huonoon asiakaspalveluun (siellä on tosi nuoria tyyppejä palkattu urakka-meiningillä vastailemaan sähköposteihin) ja epävakaaseen palvelimien toimintaan. Myös teknisissä ominaisuuksissa oli toivomisen varaa. Päätin vaihtaa firmaa, mutta domainsiirron kanssa sain vängätä vaikka kuinka asiakaspalvelun kanssa. Lopulta homma ei toiminut laisinkaan, vaan domainin sai napattua välistä niitä itselleen haaliva yritys. |
15.7.2006 En suosittele |
| Arvostelija: Anonymous, |
| Intillä peruspalvelu oli aikanana ihan hyvää; lasku tuli ja palvelu tuli toimintaan. Katkoksia oli melko usein, mutta tällainen yksityishenkilö ei niistä piitannut. Ongelmia tuli vasta asiakaspalvelun yhteydessä. Sähköpostitse tehtyihin kyselyihin tuli vastaus pahimmassa tapauksessa kolmen viikon kuluttua! Kun siirryin Int:ltä pois ja halusin viedä domain-nimeni mukana, sain vängätä sitä Int:ltä kuukausitolkulla. Eivät vaivautuneet vastaamaan minulle lainkaan, mutta sain lopulta domain-nimeni heiltä pois. Onneksi, vaikka he olivatkin rekisteröineet sen omiin nimiinsä(!). Olen irtisanonut palvelun jo kaksi vuotta sitten, mutta yhä he lähettävät minulle laskuja ajalta, jolloin en heidän palvelujaan enää edes käyttänyt. Int:stä on vaikea päästä eroon. Mikäli ei tarvitse suuria ominaisuuksia, kovin hyvää uptimea tai asiakaspalvelua, Int on ihan sovelias paikka. |

HUIJAUSTA KOKO PULJU
Eipä oo edullisin enää...
Hyvin pelannut :)
Hinta-laatusuhde kohdallaan
Kohta 8 vuotta Int2000:lla
Ei työkäyttöön
No problems
Ei valittamista
SmallBusiness ei toimi kunnolla Joomlan kanssa
Aika toimiva näin harrastuskäytössä
Halpa ja ihan toimiva 

