Planeetta Internet Oy arvostelun kommentointi

14.9.2013
Planeetta on vihoviimeinen firma


Olen ollut planeetan asiakkaana n10 vuotta. Kaikki toimi hyvin aikaisemmin mutta päätin hintojen korotuksen jälkeen vaihtaa halvempaan vaihtoehtoon. Vaihtaminen vaan ei onnistukaan, sillä planeetta ei suostu antamaan siirtoavaimia että voisin siirtää domainit toiselle palvelun tarjoajalle. Olen tehnyt heistä 2 tutkinta pyyntöä poliisille ja asia on vieläkin vaiheessa kuukausien väännön jälkeen. Poliisin yhteyden oton jälkeen sain osan koodeista mutta niitä ei vieläkään voi siirtää kun planeetta on lukinnut domainit niin etteivät ne siirry.

He pitävät palvelut laskutuksessa ja lähettelevät perintäkirjeitä perintäyhtiön kautta, vaikka olen irtisananonut palvelut sopimusehtojen mukaisesti. He myös katkaisivat palvelut niin että nettisivuni hävisivät mutta laskuttivat kuitenkin palvelusta, kunnes riitautin laskut perintätoimistossa ja he luopuivat niistä sekä tratta uhkailuista. Myynti tippui tietysti nettisivujen hävittyä.

Joitain vuosia sitten maksoin vahingossa yhden laskun kahteen kertaan mutta he eivät koskaan suostuneet palauttamaan toista maksua, luovutin toisen tai kolmannen kyselyn jälkeen kun asiakaspalvelu ei koskaan vastannut. Kyse ei kuitenkaan ollut kuin 20 eurosta.

Toiminta on käsittämätöntä ja rikkoo kaikkia hyviä tapoja. En ymmärrä että jollain yrityksellä on varaa käyttäytyä noin. En missään tapauksessa suosittele yritystä kenellekään!


14 / 19 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Planeetta Internet Oy arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu