Lemmikkihotelli Tassu&tassu arvostelun kommentointi

28.10.2012
Hyvä ja asiallinen paikka


Kääpiövillakoiramme vietti viikon hoitolassa ja ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien toiminta vaikutti erittäin asialliselta. Sovittiin sähköpostitse asiat ja hyvin homma hoitui.

Hoitolasta suositeltiin fiksusti tutustumiskäyntiä ennen varsinaista hoitoa ja se sujui sovitusti. Hoitoon jättäminen ja haku sujuivat myös hyvin. Hyvää on myös erittäin pitkä avoinnaoloaika eli koiran voi tuoda ja hakea aamusta iltaan lähes oman aikataulun mukaan.

Tilat olivat minusta siistit. Tietenkään tällaisessa hoitolassa ei kodinomaista voi ollakaan eli kyllähän ne yhdellä ovi-ikkunalla varustetut vaneriyksiöt vähän ankeita on, mutta en keksi, miten muutenkaan hoitolassa tilat voisi jakaa eri koirien kesken. Minusta oli vain hyvä, ettei koiralla ole omaa luukkua ulos aitaukseen, koska koirani on kuitenkin tottunut hihnalenkkeihin. Jos haluaa, koira viedään myös aitaukseen ulkoilemaan. Aitaus oli tilava ja siisti.

Henkilökunta oli asiallista ja ystävällistä. Koira oli hyvinhoidetun oloinen ja iloinen oma itsensä, kun hain sen kotiin. Uskallan hyvillä mielin käyttää hoitolan palveluita uudelleenkin ja voin suositella hoitolaa muillekin.




0 / 0 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu sinulle hyödyksi?     (raportoi asiaton arvostelu)


KommentitKommentit:
 
KommentitFacebook-kommentit:
« Lemmikkihotelli Tassu&tassu arvostelut
Hostingpalvelu.fi
Zoner Webhotelli