Halvat Hinnat verkkokauppa arvostelun kommentointi

10.8.2012
Ei koskaan enää


Tilasin heinäkuussa kaksi mp4-soitinta Halvat Hinnat -
verkkokaupasta. Tuotteiden toimitusaika oli ihan ok, noin viikko.
Laitteisiin tutustumisen jälkeen mikään ei enää ollutkaan ok.
Kummassakin soittimessa oli vikaa, mutta toisessa enemmän kuin
toisessa. Päätin palauttaa viallisemman laitteen ja pyysin
reklamaationumeron kaupan verkkosivuilla. Kun sitä ei alkanut
kuulumaan, lähetin kopion pyynnöstä sähköpostitse, jonka jälkeen
sain viestin, että RMA-pyyntö oli hyväksytty.

Pakkasin tuotteen samaan kuoreen, jossa sen olin saanut, liitin
mukaan kopion RMA-lomakkeesta ja vein kuoren postiin.
Sähköpostissa oli kerrottu, että tuotteen voi lähettää
asiakaspalautuksena Ahvenanmaan varastoon ja RMA-lomakkeessa oli
myös kyseisen varaston osoite. Postissa minulle kerrottiin, että
heidän tiedoistaan ei löydy asiakaspalautus-sopimusta kyseisen
yrityksen nimellä/osoitteella. Jouduin siis lähettämään tuotteen
omalla kustannuksella. Tiedusteltuani asiaa, kulut luvattiin
korvata, jos lähetän kopion kuitista. Sen tein ja jäin
odottelemaan. Seuraavaksi minulle kerrottiin, että tuote ei ole
palautunut heille Turkuun. Ahvenanmaan osoite ei ole ollut
kuulemma käytössä enää 1.6.2012 jälkeen! Otin yhteyttä
Ahvenanmaan postiin ja sieltä kerrottiin, että kyseiseen
osoitteeseen tulleet lähetykset toimitetaan firman Turun
osoitteeseen. Nyt Halvat Hinnat Oy:ssä kuitenkin väitetään, ettei
lähetys ole heille palautunut. Sitä en kuitenkaan usko.

Soitin kuluttaja-asiamiehelle, joka kertoi, että etäkaupassa
myyjä on vastuussa postissa kadonneesta lähetyksestä, mutta
luulenpa etten tule rahoja koskaan saamaan takaisin. Siitä olen
varma, että koskaan en enää tilaa yhtään mitään Halvat Hinnat -
verkkokaupasta ja varoitan myös muita kyseisen yrityksen
toiminnasta.


10 / 11 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.


Keijo Valkimo
18.7.2013 14:09
  (IP-lokaatio: Lahti, Finland)
Olet kuluttanut turhaan rahaasi vielä vastailemalla kirjeitse kyseiselle firmalle. Kukahan tässä hölmö on.
Sivut: 1 

Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Halvat Hinnat verkkokauppa arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu