Olen käynyt viime vuosien aikana Rita Juvosella aina leikkauttamassa hiuksiani. Oon ollut erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Asiakaspalvelu on ollut ihan huippua. Rita on kampaaja, joka kuuntelee ensin asiakkaiden toivomuksia, ennen kuin ryhtyy mihinkään. Tarvittaessa hän myös antaa ehdotuksia, millainen hiustyyli sopii asiakkaalle. Rita on myös erittäin rehellinen kampaaja. Hän pyrkii yleensä ottamaan palvelustaan mahdollisimman reilulla hinnalla. Hiukseni ovat erittäin paksuja ja vaikeasti leikattavia. Muualla kampaajalla kun käyn, heillä on aina tapana valittaa paksusta "turkistani" , ja sen jälkeen ottaa ylimääräistä palvelumaksua. Oon joutunut maksamaan muualla paljon enemmän, verrattuna Ritalla, mutta ikävä kyllä, monesti oon joutunut pahalla mielellä lähtemään pois kampaamosta. Siitä lähtien kun olen löytänyt sattumalta Rita Juvosen kampaamon, oon sen jälkeen saanut joka kerta lähteä sieltä hymy suussaan ulos. En ymmärrä, miksi täällä monet ihmiset haukkuvat Ritaa. Voiko se nyt johtua siitä, että hän on liian kiltti, eikä osaa niin kuin muut kampaajat, pitää puolensa ?