Flame Tattoo & Piercing arvostelun kommentointi

27.7.2012
Mukava paikka


Menin Flame Tattoo:hon ottamaan ensimmäisen tatuointini, koska arvostelujen perusteella se vaikutti hyvältä paikalta, ja kaverikin sitä suositteli. Kävin paikan päällä, ja ihmiset siellä olivat todella mukavia ja avuliaita ja vastailivat kaikkiin typeriin ensikertalaisen kysymyksiinikin asiallisesti. Ajan sain varattua seuraavalle viikolle.

Otin mukaani mallikuvan, jonka perusteella Leo suunniteli kuvani. Siitä tuli todella hieno, hienompi kuin osasin odottaa. Tatuoinnin otto kyllä sattui (vaikka kaikki sanovat ettei se satu!), mutta Leon nopean työtahdin ansiosta kipu oli ihan siedettävää. Piina oli nopeasti ohi. :)

Syy, miksi annoin 4.5 tähteä enkä täydet 5, on ilmapiiri, joka tuolla mielestäni oli vähän turhan hätäinen ja "in&out" -meininkiä. Jengiä paikassa oli kerrallaan aika paljon - niin henkilökuntaa kuin asiakkaitakin. Mutta eipä tuo sinänsä kovinkaan paljoa haitannut.

Yksi pieni huomautus Flame Tattoon porukalle: tatuoijalta saamani hoito-ohjeet ovat todella vaikealukuiset. Tekstissä on paljon ärsyttäviä kirjoitusvirheitä ja sitä ei ole jäsennelty juuri lainkaan, jolloin pikkutekstiä on todella väsyttävää ja hankalaa lukea. Itse ohjeet tosin olivat erinomaiset ja perinpohjaiset, ja niiden ansiosta tatuointini on parantunut todella hyvin!

Lyhyestä virsi kaunis, eli voin lämpimästi suositella Flame Tattoo & Piercingiä kaikille! :)

0 / 0 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu sinulle hyödyksi?     (raportoi asiaton arvostelu)


KommentitKommentit:
 
KommentitFacebook-kommentit:
« Flame Tattoo & Piercing arvostelut
Hostingpalvelu.fi
Zoner Webhotelli