Konebox arvostelun kommentointi

8.3.2012
Asiakasta pompotellaan


Hinnat ovat hyvät ja myymälän ulkoasu fiksu. Suurin miinus on kuitenkin asiakaspalvelun toimivuus ongelmatilanteissa.

Ostin salaman kameraan ja se hajosi melko pian takuuajan päättymisen jälkeen. Olisin ymmärtänyt tämän jos käyttömäärä olisi ollut valtava, mutta kun ei ollut. Olin yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostitse, mutta vastausta ei tullut. Kun laitoin uuden viestin ja ihmettelin asiaa, lähti asia eteenpäin.

Sain ohjeen, että tuote voidaan laittaa palautuksena (huoltoon) tai vaihtoehtoisesti viedä myymälän kautta huoltoon. No, menin Porttipuiston myymälään, jossa oli tympääntynyt mies vastassa. Kerroin asiani, jolloin mies tutki kuitin ja totesi, ettei onnistu kun takuuaika on päättynyt. Kun kerroin sopineeni asiasta asiakaspalvelun kanssa, sain kuulla, että minulla olisi pitänyt olla tällainen sähköpostinvaihto tulostettuna (eivät ilmeisesti osaa liikuttaa sähköpostia talon sisällä). No, lopulta sain kuitenkin jätettyä laitteen huoltoon ja sovin, että lähetän sähköpostit kopiona myymälään. Seuraavana päivänä sain puhelinsoiton, ettei laite menekään korjattavaksi. Mies ja hänen pomonsa tulkitsivat kuulemma sähköpostin eri tavalla. Kun selitin virhevastuusta, vastaus oli yhä tyly ei (mies ei ilmeisesti tuntenut ko. käsitettä).

Koska kerran aiemminkin olin joutunut taistelemaan (ja lopulta laite meni virhevastuun piiriin myös maahantuojan mielestä) Koneboxin ja Musta Pörssin kanssa (ovat samaa puljua), laitoin seuraavan viestini sekä asiakaspalveluun että toimitusjohtajalle. Kerroin, että nostan asiasta metelin, sillä olen kyllästynyt heidän toimintaansa. Mainitsin myös sanat virhevastuu, kuluttajasuoja ja keskustelupalstat. Sain melko nopean, mutta lyhyen vastauksen toimitusjohtajalta, että asiaa selvitetään. Asia lähti etenemään. Seuraavana päivänä rouva TJ sitten vastasi lyhyesti, että asia on hoidossa ja kyseessä väärinkäsitys. Ei pahoitteluita huonosta palvelusta, ei mitään. Laitoin vielä rouva TJ:lle erikseen näkemykseni reklamaation sujuvuudesta...

6 / 7 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu sinulle hyödyksi?     (raportoi asiaton arvostelu)


KommentitKommentit:
 
KommentitFacebook-kommentit:
« Konebox arvostelut
Hostingpalvelu.fi
Zoner Webhotelli