Flirtfair arvostelun kommentointi

1.5.2015
Surkea asiakaspalvelu ja veloittavat sovittua enemmän


Etsin ns. leikkimielellä seuraa ja ensin rekisteröidyin, jonka jälkeen ajattelin kokeillla palvelua...alkoi varsinainen show !

Veloittivat kolmelta kuukaudelta sovitun yhden sijasta. Noin 20-30 sähköpostiviestin jälkeen oli kulunut jo viikko jäsenyydestäni enkä tiennyt veloitettavasta summasta ja jäsenyyden kestosta mitään.

Lopulta ehdottivat pakon edessä kahden kuukauden jäsenmaksun palautusta ja veloitusta, johon suostuin. Mutta heidän ehdotuksessaan ei ollut eritelty mitään summia. Joten heidän ehdotuksensa mukaisesti lähetin suostumukseni tarkkoine laskelmineen. Eli jaoin alkuperäisen summan kolmella ja uskoin, että asia on selvä?

He kuitenkin yksipuolisesti minun hyväksyntäviestistäni poiketen muuttivat 1 kuukauden maksun heidän 1 kuukauden hinnaston mukaiseksi. Jos he olisivat eritelleet omassa ehdotuksessaan summat, niin ok. Mutta näin ei tapahtunut !

Summa Summarum:

1) Eivät pidä sopimuksistaan kiinni, vaan veloittavat kaikesta mahdollisesta ja muutoksien aikaansaaminen lähes mahdotonta. Älkää rekisteröitykö ja älkää varsinkaan antako luottokorttinne tietoja heidän haltuunsa!

2) Sen pari päivää, kun ehdin olla heidän "palvelussaan", niin käytännössä 95-98% profiileista oli tyyliin: Uskomattoman kaunis/komea, tieteellinen jatkotutkinto etc. Yhteydenotot, joita tuli olivat "nigerialaistyylisiä", joissa muutaman viestin jälkeen pyydettiin rahaa matkalippuihin jne. Todellisia yhteydenottoja kaikki ZERO eli ei yhtään !

3) Tämä yritys selvästi pesee/huijaa rahaa, harjoittaa ihmiskauppaa etc. !

Sen ajan, kun internet on maailmassa ollut, niin olen aina tarkastanut taustat. 1. virhe tässä suhteessa ja myöskin viimeinen. Oppirahat maksettu !

HUIJAUSSIVUSTO !!!


6 / 6 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen?     

Raportoi asiaton arvostelu  /  Laadi vastine yrityksenä

KommentitKommentit

Kommentoi ainoastaan yllä olevaa arvostelua, tai aimpia kommentteja.
Jos haluat jakaa mielipiteesi kyseisestä tuotteesta tai palvelusta, kirjoita uusi arvostelu.



Kommentoi arvostelua:
Etu- ja sukunimi:
Kommentti:

 

« Kaikki Flirtfair arvostelut

Kirjoita uusi arvostelu