Puhtek arvostelun kommentointi

20.5.2010
Nyt ei mikään enää toimi


Olen ollut yli kolme vuotta ollut Puhtekin asiakkaana. Minulla on kotisivut ja sähköpostit Puhtekin serverillä. Ongelmia on ollut koko ajan - palvelin alhaalla, sähköpostit hukassa jne, mutta hintaan nähden tuo häiriö on ollut jotenkuten siedettävää. Viime aikoina ongelmia on tullut yhä useammin, sähköpostiviiveet ovat pitkittyneet ja viranomaiset ovat varoittaneet siitä, että fi-päätteisen domainin palvelin ei vastaa.

Eilen ei sähköposti sitten enää toiminut ollenkaan. Kun yritin selvittää Puhtekin kotisivulta, mikä oli tapahtunut, sekin oli alhaalla. Ei myöskään webmail toiminut. Pattitilanne siis. Soitin useita kertoja Puhtekin kolmeen eri asiakaspalvelupuhelimeen. Kaksi olivat pois päältä ja kolmas oli kytketty suoraan vastaajaan, kunnes sieltä tuli viesti, että vastaaja on täynnä eikä voida enää ottaa viestejä vastaan.

Järjestelmä on ollut pois käytöstä jo toista vuorokautta ilman minkälaisia veistejä tai edistyksen merkkejä. Ei ole mitään mahdollisuuksia ottaa yhteyttä firmaan.

Olen ollut yli kolme vuotta hyvin joustava ja ymmärtäväinen, mutta tähän loppuu minun ymmärrykseni konsanaan. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin siirtää domainin toiselle palvelutarjoajalle ja toivoa, ettei ole menetetty kovin paljon elintärkeitä sähköpostiviestejä.

9 / 9 pitävät tätä arvostelua hyödyllisenä.
Oliko tämä arvostelu sinulle hyödyksi?     (raportoi asiaton arvostelu)


KommentitKommentit:
 
KommentitFacebook-kommentit:
« Puhtek arvostelut
Hostingpalvelu.fi
Zoner Webhotelli